Kukko parturissa

Kävelin tänään tuttuun tapaan kielikouluun metroasemalta. Siinä jalkakäytävällä kulkiessa kuulin yhtäkkiä hyvin aidon oloisen kukon kiekaisun. Kielikouluni on aika siistillä alueella, joten oletin äänen kuuluneen vastaantulevan miehen puhelimesta. Muutaman askeleen päästä satuin kuitenkin vilkaisemaan oikealle puolelle pienen parturin ovesta sisään ja meinasin lentää pyrstölleni! Siinä oli kaksi penkkiä, joista toisessa istui keski-ikäinen mies parturoitavana ihan normaaliin tapaan ja toisen tuolin selkänojan päällä kökötti elävä kukko. Siinä se pörhenteli ihan vapaana kun vieressä kerittiin tukkaa ihan tyynesti. Ihmettelin tätä koko kielikoulun ajan ja aloin jo epäillä silmiäni, mutta kotimatkalla kurkkasin uudelleen tuohon pieneen putiikkiin ja siellä se helttapää tepasteli parturisedän jaloissa. Japanilaisista kissakahviloista olen kyllä joskus kuullut, mutta eipä ole kukaan kertonut taiwanilaisista kukkopartureista. Harkitsen vakavasti kyseistä paikkaa tarvitessani seuraavan kerran kynintää. Ehkä saan kukon parturikseni.

Kukosta en ehtinyt saada kuvaa, mutta saakoon tämä toinen puistossa hiippaillut lintujen lajiston edustaja kunnian täyttää välttämättömän liitekuvan mannekiinin paikan tässä jutussa. Lintubongarit kertokoot tarkemmat lajikuvaukset tästä, itse vetäydyn vastuusta. Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

Taiwanilainen lentävä ratsu

Pieni katsaus materiaalisen hyödykkeen tuomaan onneen.

"Vapaus, vauraus - elämäni rikkaudet!" karjahtaa tarinan pahis, kuvernööri Ratcliffe, Disneyn Pocahontas-piirretyssä. Vauraudesta en niinkään perusta, mutta muuten komppaan tuota häijyläisen lausahdusta. Elämäni vapauden ruumiillistuma on jo vuosia ollut allani kiitävä kaksipyöräinen kulkupeli, ja tänään myös Taiwanin elämääni pääsi loistamaan uusi ja uljas polkupyörä. Voi tätä riemun päivää!

Poikkesimme Jonten kanssa iltapäivällä kotikorttelin pyöräputiikkiin. Mukava kauppamies esitteli siinä useita malleja ja poljettaviltahan ne kaikki tuntuivat. Säästäväisenä kiinnitin huomioni kuitenkin sopuhintaiseen taiwanilaiseen kokoontaittuvaan veijariin. Kirkkaan keltainen runko, yksinkertaiset vaihteet ja merkki Flying Horse hurmasivat, ja se oli menoa. Hetki hörpittiin siinä teetä, Jontte käytteli verbaalisia taikojaan ja hups vaan kun lähti 4800 NT$ pyörä sekä lisävarusteina oiva lukko, etu- ja takalamppu, lokasuojat, kello ja lupaus hyvästä huollosta aina tarpeen vaatiessa (tämä on todella totta: hyvää palvelua, korjausapua ja uusia osia saa ja vieläpä ilmaiseksi!) mukaan pyöreästi viidellä tonnilla. No joo, eihän se oo kuin sellanen vajaa 125 euroa, mutta viiden tonnin pyörä kuulostaa kieltämättä vähän katu-uskottavammalta. Tässä muutama otos tuoreesta tulokkaasta.

 Lentävä hevonen pääsi näin alkuun sisätiloihin ihasteltavaksi.

 

Sama otus kokoontaitettna.

 

 

 

Onnellinen omistaja pyörineen ja Jonten kuvaajanlahjat käytössä.

Kokoontaittuva malli on täällä mitä kätevin. Pyörää pystyy helpommin kuljettamaan metrossa mukana ja sen saa myös kätevästi sisälle turvaan. Pyörävarkaat kun ovat täällä melkoinen riesa, kertoivat viisaammat. Pienet pyörät kauhistuttivat ensin, sillä eihän sellaisilla nyt uskoisi pääsevän edes vauhtiin. Illan koeajo osoitti kuitenkin luuloni vääräksi kun pistin joenrannan pyörätiellä hanat auki ja mutkat suoriksi. Olipa vielä etelässä riehuvan taifuunin mainingeista tullut muutama myötäinen  tuulenpuuska antamaan lisävauhtia . Kivakivakiva, polkija on innoissaan! Tulevaisuus näyttää avaralta ja valoisalta, nyt kun pääsee viimeisen kuvan auringonlaskumaisemia katselemaan mitä helpoiten. Pitäkää pyöristänne huolta, ystävät rakkaat! Ilmasto kiittää ja allekirjoittanut kumartaa.

Au pairin autuas arki

Pyhäpäivän iltapäivään laskeutuessa on hyvä pistää muutama aatos verkkoon jakoon Paratiisi Oskarin laulellessa luureissa elämän leppoisista puolista. Tietyllä huolettomalla kaiholla on mukava myös miettiä Suomen syyskuuta. Itselle se on perinteisesti tarkoittanut kalenterimerkintöjen ilmestymisen kiihtymistä, läksypinojen ja tiukkojen tavoitteiden kanssa painiskelua, villapaitojen etsiskelyä kaapeista, liian kevyestä vaatetuksesta seuraavaa nuhaa ja pärskintää sekä rapisevien lehtimerten halki kahlaamista ja huumaavaa tuoksua metsäpoluilla tallustellessa. Moni juttu on nyt toisin. Luonto (tai sen miljoonakaupungissa selvinneet sitkeimmät rippeet) puhkuu edelleen vihreyttä, keskipäivän kuumuus kellistää vieläkin päiväunille, kalenteri ei täytykään vanhaan tapaan vaan lojuu pääasiassa kaapissa muistuttamassa vain muutamista syntymäpäivistä ja jostain viisumin uusimisesta ja koulukaan ei stressaa, kun saa keskittyä vain yhteen aineeseen. Ei oikein kannata elää muuten kuin päivä kerrallaan arjen puuhia puuhaillen. Tällainen lunki elämä on minulle uutta, kuten minut tunteva lähipiirini voi todistaa, ja ihmeellistä. Sopu sijaa antaa ja vaihtelu virkistää, sanoi Jyrki kerran Pikku Kakkosessa.

Mutta itse aiheeseen eli tarjoilemaan muutama pala kotityöläisen arjesta. Tupsahtaessa uuteen kotiin ja maahan ja kulttuuriin saa monestikin karulla tavalla todeta olevansa kovin taitamaton, kuin lapsi jälleen. Kyllä sivistyneen ylioppilaan sisintä korpeaa ja ylpeydelle käy joutua päivittäin kyselemään apua aivan yksinkertaisissa askareissa kuten kuinka mangotahran saa parhaiten vaatteista irti, mistä kiinankielisen kaukosäätimen napista pitää painaa, että dvd lähtee pyörimään, missä on imurin säilytyspaikka ja mitä tuo nainen juuri sanoi minulle. Ensimmäistä kertaa keittiössä puuhaillessani luulin täyttäväni tiskikonetta kunnes tajusin sen olevankin astioiden kuivauskone. Ensimmäistä kertaa talon koiraneitiä ulkoiluttaessani Lili kiskaisi itsensä irti kaulapannasta ja pomppi innoissaan keskellä tietä minun juostessa perässä kauhusta kalpeana. Huoh. Sitä saa tuntea itsensä kovin yksinkertaiseksi päivittäin. Lohtua avuttomuuteen tuo kuitenkin se, että samat virheet tekee usein vain kerran.

Joskus saattaa myös onnistua yli odotusten. Näin kävi eräänä päivänä kotiutuessani kielikoulusta. Talon emäntä oli paistanut ihania korvapuusteja ja kiirehti niitä myymään myyjäisiin. Lähtiessään hän huikkasi minulle että hei tekisitkös noista lopuista aineksista pannukakun. Tietenkin, mutta oven sulkeutuessa tajusin nolon tosiasian: enhän mä oo ikinä sellaista yksin ja ilman ohjetta pyöräyttänyt! Tuikun nopeista ohjeistakin ehti mieleen jäädä vain neljä munaa ja siihen pieneen vuokaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään mutta hätä keinot keksii (pientä sananlaskujen tulvaa huomattavissa, pahoittelen!), ja niin löytyi kaapista keittokirja ja sieltä ohje ja helppoahan tuo puuha sitten olikin. Sydäntä lämmitti kotiväen kehut herkullisesta leipomuksesta, mutta ennen kaikkea se, että oppi jotain uutta kun vain tarttui haasteeseen.

Kodin Hengetär -kurssin lisäksi kiinanopinnotkin tuottavat tulosta. Perjantaina osasin oma-aloitteisesti korjata kielioppivirheet opettajan taululle kirjoittamasta lauseesta. Kerrankos näinkin päin, toista kertaa saa varmaan odottaa pitkään. Vielä suurempaa mielihyvää kertyi tilanteesta, jossa ostin kaupasta 12 postimerkkiä - vain kiinan kieltä käyttäen! Hitaasta lausunnastani huolimatta myyjä ymmärsi viestini ja kaupat hoituivat. Mikä huumaava ilo voi noin pienestä jutusta täyttää pään moneksi tunniksi!:)

Ai niin, tänään kun ajettiin kirkolta kotiin niin auton radiosta kaikui Maa on niin kaunis kiinaksi. Ja eilen kirjakaupassa bongasin levyn, jolla on kansainvälistä musiikkia ja esimerkiksi "suomalainen kansanlaulu ja tanssikappale  Letka Jenkka". Testikuuntelun jälkeen nauroin ehkä epäsopivankin äänekkäästi, mutta kun se kiinalainen laulaja lausui suomea niin kovin veikeästi...

Kuvan ukon rauhaisaa mutta päättäväistä menoa matkien jatkan elämääni kaislahattujen ja katukeittiöiden tuoksujen seassa. 

Kuujuhlahumua

Tänään idässä juhlitaan kuujuhlaa. Tapahtuman syvempi merkitys ei ole aivan selvinnyt minulle, mutta käytännössä silloin grillataan, syödään kuukakkuja (erityisesti tätä juhlaa varten leivottuja herkkuja) ja katsellaan täysikuuta. Kouluista on tänään vapaata ja sekös meitä opiskelijoita ilahduttaa. Taiwanilaisia lapsia tosin ei ehkä niin paljon kun ovat niin kovin ahkeria, että surevat kun eivät pääse kouluun.

Me ja Ijästen perhe otimme pienen varaslähdön ja vietimme yhteistä iltaa jo eilen. Oli oikein mukavaa! Tässä muutama tunnelmakuva iltamista.

 

Grilli oli pieni, mutta kokki pippurinen.

                                                                                                      Siitä vaan karakteereja opettelemaan!

                                                Monopolia Taiwanin aluella. Olikohan kotialueemme se Erottajaa vastaava...?

                                                   Kuukakkujen rippeitä. Koskaan ei voi tietää mitä sisältä löytyy.

                                                                                                    Naapurin katollakin grillattiin.

                                                                  Pilvetön taivas antoi kuun loistaa täydellä teholla. Näkyikö Suomessakin?

Eilen aamupäivällä kirkosta kotiin polkiessa tuli vastaan muutama jumala! Pitkä ja ennen kaikkea äänekäs kulkue pysäytti liikenteen ja kantotuoleissa istuvat hienosti puetut nukkejumalat ja kävelevät (siis sisällään olevien ihmisten kävelyttämät) jumalat tulivat ja menivät. Kulkue liittyi ehkä kuujuhlaan tai sitten ei. Näistä ei koskaan tiedä. Koreitahan ne nuket olivat, mutta kyllä sydämestäni riemuitsin kun ajattelin, että Jumalaa ei tarvitse kaduilla kiikutella ja lepytellä uhreilla, vaan Hän pitää meistä huolen joka hetki ja tekee työtään meidän kauttamme. How cool is that?

Ja vielä yksi huvittava huomio: täällä roska-autot kuulostavat jäätelöautoilta. Siis ne todella kiertäessään soittavat yksimelodisia tunnusmusiikkeja kovaa ja korkealta. Kaikkein surullisin tapaus on meidän alueellamme kiertävä auto, josta kaikuu Fur elise. Todellinen kunnianosoitus Beethovenille.

Kummallinen maailma

Täällä sateenvarjot on kova juttu. Sadetta ei kuitenkaan piisaa läheskään päivittäin, vaan kadut täyttyy myös aurinkoisella säällä varjon alla kulkevista. Kummallisuus johtuu paikallisesta kauneusihanteesta: mitä vaalempi sitä kauniimpi. Samasta syystä täällä monet kääriytyy kuumimmillakin helteillä pitkiin housuihin, erillisiin käsivarsisuojiin, leveälierisiin hattuihin ja lippoihin sekä umpikenkiin. Samaan aikaan meikä vuotaa vieressä hikeä litrakaupalla ja toivoisi olevansa nudistirannalla. Melkein naurattaa, mutta samaan sarjaan kuuluvat myös suomalaiset rantaleijonat. On se kumma kun ei ihmiselle kelpaa se väri mikä ihoon on maalattu.

Tänään matkustin ensimmäistä kertaa skootterin kyydissä. Niitä on täällä siis paljon, varmaan enemmän kuin asukkaita. Jalankulkijana välillä hirvittää kun nuo kaksipyöräiset ovat useimmiten juuri niitä kahjoimpia kuskeja. Onnettomuuksia sattuukin kuulemma paljon. Onneksi kypärän käyttö on viimeisimpien vuosien kuluessa yleistynyt, mutta edelleen on yleistä nähdä pieni perhe matkustamassa skootterilla ja vain isän päässä killuu jonkinlainen suojus (jos sielläkään). Lapsia kun ei niin helposti

sakoteta. Tämä vasta on oivaa logiikkaa!

Eilinen kului mukavasti eskarikavereiden Teijan ja Elinan kanssa Taipein eläintarhassa. Oli hauskaa olla taas hetken aikaa kuin turistina vaan ihmetellen kovaan ääneen suomeksi kaikkea kummallista ja huvittavaa. Eläimillä oli pääosin oikein hyvän tuntuiset oltavat, joten saimme puhtaalla omatunnolla seurailla otusten puuhastelua. Vaikuttavin näky löytyi kuitenkin aitausten ulkopuolelta läheiseltä vuorelta, jonne suhautimme Elinan kanssa sellaisella näköalavaunulla, joka killui kolmen sadan metrin korkeuteen yli vehreiden metsien. Illan laskeutuessa vaeltelimme jossain kinttupolulla ja yhtäkkiä polun molemmin puolin huomasimme hämähäkinverkot ja niissä pari hieman kämmentä suurempaa kahdeksanjalkaista. Nannaa. Kaikille araknofobiakoille iloista päivänjatkoa tämän kuvan myötä!

Kiinalaista lääketiedettä

Sain heti maahan tullessani pienen nuhan riesakseni. Tapojeni mukaisesti en antanut sen häiritä menoa,vaan eiliseen asti puuhailin kuin ei mitään. Sitten jotenkin heräsin todellisuuteen ja ymmärsin, ettei kuukauden liman yskintä taida olla ihan okei. Tuikun kanssa poikettiin siis illalla lääkärin vastaanotolle.

En tiedä kuinka pitkälti tätä lääkärikäyntiä voi yleistää Taiwanin muihin lekureihin, mutta eroja Suomeen löytyi kyllä. Tullessani vastaanottotiskille minua pyydettiin vain täyttämään pieni kaavake, jossa kysyttiin nimi, sukupuoli, syntymäpäivä, osoite, puhelinnumero ja allergiat. Henkilöllisyystodistusta ei kaivattu. Lääkäri sitten kyseli vointia (hänen olisi kuulemma pitänyt osata englantia ja kyllähän sieltä kiinan joukosta jokusen sanan ymmärsi...), tutki ja antoi lopulta karun tuomion: kuulostaa keuhkoputkentulehdukselta. Näin sitä pitää. Eipä siinä sitten muuta kuin Tuikun neuvojen mukaan pyydettiin kahden viikon lääkkeitä ja palattiin vastaanottotiskille. Hujauksen kuluttua sain käteeni pullean pussin lääkkeitä ja kuitin. Koko käynti lääkkeineen päivineen maksoi noin yhdeksän euroa. Ei ruma, ei paha.

Kotona huomattiin, että pussissa olikin vain viikon lääkkeet, mutta niissä ei sitten säästelty. Joka päivä tulee ottaa kolme kertaa neljän eri pillerin setit, eli viikossa tulisi popsia yhteensä 84 pyörylää. Huh hurja, perusterveen päätä heikottaa tuollaiset määrät! Täällä kuulemma ihmiset syövät lääkkeitä muutenkin valtavasti. Kummastuttaa. Kuittia katsottaessa löytyi myös pari ylläriä. Sukupuoleni oli jotenkin vaihtunut mieheksi, ja syntymäpäiväkseni oli merkattu kiinalaisten vuosien mukaan vuosi 61 eli olen kuitin mukaan 39 vuotias. Terveisiä siis vaan keuhkoputkentulehdusta sairastavalta keski-ikäiseltä herra Cheniltä!

Nyt saan hyvillä mielin hörppiä kuumaa teetä ja hunajaa, kääriytyä Suomesta roudaamaani valtavaan villapaitaan ja katsella hoidokkini kanssa muumeja. Kyllä elämä voi hymyillä sairaillekin!

Viisauksia ruokapöydän yllä

 

 Näinhän se menee.