Matkan päältä

Oletko ikinä kokenut hetkeä, jolloin isot ilotulitusraketit räjähtävät silmiesi korkeudella aivan muutaman metrin päässä? Itselläni tämä hetki tallentui verkkokalvolle pari minuuttia sitten istuessani tässä Kaohsiungissa lähettiystäväni työhuoneessa myöhäisillan koneilulla. Joku päätti pistää tuosta kerrostalojen välistä muutamat paukut ilmaan, ja ne kohosivat juuri sopivasti tähän 10. kerroksen ikkunoiden tasalle. Tervetuloa palmusunnuntai!

Reppureissu on lähtenyt oivallisesti käyntiin. Kaikesta tästä enemmän sitten joskus. Villeimpänä juonipaljastuksena voin kertoa että paikallisjunalippu välille Kaohsiung-Pingtung maksaa opiskelija-alennuksella 25 änttiä ja ilman 31 änttiä. Siis n. 65 senttiä ja 80 senttiä. Matka kestää puolisen tuntia.

Tiesittekö että Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa Jeesus parantaa sokean juuri ennen Jerusalemiin ratsastamistaan? Jos tuskailet minkä tahansa asian kanssa, niin nyt voit sinäkin huutaa "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Se sama kaveri, joka silloin antoi näön sokealle, palaa halusta antaa sinulle saman vastauksen: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Älä pelkää, usko ainoastaan.

"Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeää."

Päivät vierivät lävitseni vaihtelevaan tahtiin. Välillä, esimerkiksi iltaisin opiskelukämpän hankintaa tai kotiinpaluulentoa miettiessä tuntuu kuin olisin elänyt näitä lähtö-lähestyy-muttei-kuitenkaan -päiviä jo tuhansia. Toisinaan taas, esimerkiksi paikallisen "jiejieni" eli isosiskoni ja hyvän ystäväni Samanthan kanssa kahvitellessa tai kirkkaassa auringonpaisteessa joenrannan puistojen halki polkiessa taas kauhistelen kun tajuan viikkojen katoavan vauhdilla jonnekin kirjoittamattomaan historiaan. Elän tunnetasollani kummallista aikaa. Prosessoin paljon lähtöä, yritän kahmia mahdollisimman paljon kaikkea vielä kokematta jäänyttä Taiwanin puuhaa toukokuun viikoilleni, olen innoissani kaikesta tulevasta Suomessa ja kuitenkin koitan elää juuri tässä ja nyt, ja lopulta poden huonoa omatuntoa kun epäonnistun tämän kaiken tasapainottamisessa. Onko tässä mitään järkeä? No eipä niin, mutta täytyyhän tällaisen pienen raakileen olla välillä vähän pihalla itsensä hallinnoimisesta. Jumalan armoa onkin se että omista kipuiluistani huolimatta aika kuluu ja jälkikäteen huomaan jokaisen hetken, jopa totaalisten epäonnistumisten, olleen hyödyksi ja juuri paikallaan. Kiitos jälleen teille kaikille puolestani rukoileville, olette minulle tosielämän MacGyvereitä ja Äiti Teresoja!

Viime viikkoani tähdittivät suomalaisten lähettien rukouspäivä, jossa lastenhoitelin kolmea pientä enkeliä, partioryhmämme "yökyläretki", visiitti Taichungiin moikkaamaan outreachiin Filippiineille huomenna suuntaavaa Ileä, jumalanpalvelus yhden pojan synttärikakkukahveineen Banciaon kirkossa ja djemben paukuttelu illan ylistysbändin kera. Banciaon kirkosta mainittakoon, että kirkkosalissa oli yhä joulukoristeet katonrajassa roikkumassa. Toivottavasti Suomestakin löytyy vielä joku, joka ei ole jaksanut kuskata kuustaan pihamaalle. Ihailtavaa joulumaniaa.

Kaikille partiosta vähänkin tietäville ja ymmärtäville kerron muutaman erikoisen ja tietyllä tapaa hupaisan yksityiskohdan yhden yön "retkestämme" taiwanilaisen johtajamme suvun omistamaan kämppään. Suku ei siis ole mistään köyhimmästä päästä ja omistaa Taipein keskustasta kaksi vierekkäistä kerrostaloa. Vartiomme pääsi toisen talon kolmannen kerroksen tyhjillään mutta kalustettuna olevaan asuntoon. Se ei ollutkaan mikä tahansa tupa vaan sisälsi valtavan olohuoneen, ison makuuhuoneen, kokoustilan, kaksi vessaa ja keittiön - koko huoneisto todella siistinä ja päällystettynä kokolattiamatoilla. Minun ei pitäisi enää hämmästellä mitään paikalliseen partiotoimintaan liittyviä kummallisuuksia mutta päähäni ei vain tunnu mahtuvan kuva partioretkestä, jossa katsotaan taulutelkkarista leffaa ja tilataan päivälliseksi laatikkokaupalla Pizza Hutin pitsaa. Kaiken huippu oli aamu, jolloin paikalle pölähti yhtäkkiä kaksi talon palvelijatarta tuoden valtavat vadilliset vastapaistettuja pannukakkuja ja köyhiä ritareita aamupalaksi. Pystyivät vielä kysymään meiltä johtajilta että millaisena haluaisimme aamukahvimme. Huhhuijaa. Jotain "oikeitakin" juttuja saatin tehtyä, mutta aika kaukana nekin olivat köytösten tai valtimoverenvuodon tyrehdyttämisen harjoittelemisesta.

Viikonloppuna suuntaan Kaohsiungiin tekemään jotain vielä suunnittelematonta. Pääsiäisviikon toimintasuunnitelma ovat minulle myös vielä hyvin sumuinen, mutta kuten olen ennenkin huomannut niin suunnittelemattomuus antaa Pyhälle Hengelle enemmän tilaa potkia minua parempiin paikkoihin ja tekemisiin. Nyt rauhoitan sydämeni tulevaisuuden pohdiskelusta, tartun myöhäisillan ilooni eli C.S. Lewisin elämänkertaan ja vaivun joidenkin hetkien jälkeen unten lähes Taiwanin veroiseen yllättävyyksien maailmaan.

Tekstin otsikko on kiinalainen sananlasku. Elämäni on hakoteillä, huutavat pöydälleni kuolleet kiinalaiset viherkasvit. Onneksi en ole kiinalainen.

Norsuvuoren rinteillä

Kurkku karheana ja niistopapereita kuluttaen olen astunut uuteen viikkoon. Tai pikemminkin juuri ja juuri saanut itseni ylös sängystä. Terveyteni ei kestänyt viikonlopun reippaita ilmanvaihteluita vaan tarjoili sunnuntaista lähtien köhää ja räkää. Pikku flunssa ei ole ennenkään paljon menoa hidastanut ja niin olen tänäänkin hoitanut hommani kunnialla. Jos nyt voi sanoa että dubloilla leikkimisessä jotain kunniakasta on.

Jotten vallan jäisi voivottelemaan ruumiin vajavuuksia haluan mieluummin keskittyä viime lauantain muisteluun. Päätin repäistä helteisen päivän kunniaksi itseni irti kerrostalojen katveesta suuntaamalla kohti vuoria. Parilla havainnollistavalla kuvalla esitän kaupungin katukuvan ja aivan vieressä kohoavan vuoristomiljöön välisen olemuseron. Näin:

Kaupunki

Välimaasto

Vuorilla

Tervetuloa toivon valtakuntaan toivottaa ituhippi. Mitä urbaanimmassa ympäristössä elän, sitä luomummaksi sisäinen ajatusmaailmani muuttuu, huomaan. Saa nähdä paljonko tässä tarussa on totta sitten kun alan itse ostella muroja ja maitoja kaappeihini, mutta nyt ainakin tuntuu etten muuta tahdokaan kuin päällystää kaatopaikat mansikkapenkeillä, tunkea autojen pakoputkiin kukkakimppuja ja istuttaa kotitalomme paikalle puolen hehtaarin metsän (joka ei kyllä ihan tähän tontille mahtuisi). Joka tapauksessa retki vuorille sai minut taas elävästi muistamaan luonnon kauneuden.'

Suuntasin Taipei 101:n takana kohoaville vuorille, jonne pääsee melko nopeasti julkisilla metrolla ja pienellä kävelyllä. Keskipäivän auringon paahteessa vaeltelin muutaman tunnin sekalaisia polkuja pitkin. Päätin olla välittämättä kartoista ja painoin vain reittini mieleen palaten myöhämmin samaa tietä takaisin. Suunnitelma toimi enkä eksynyt kertaakaan. Partiokisojen suunnistusosuuksista on totisesti hyötyä. Kilometrejä en laskenut mutta onko niillä niin väliäkään. Kauniin viikonlopun ansiosta en ollut ainoa seikkailija vaan vastaan tuli jatkuvalla syötöllä enemmän ja vähemmän sporttisia kulkijoita. Välillä ihmisten parveilu harmitti, olinhan lähtenyt nimeomaan nauttimaan rauhasta, mutta toisaalta reissulla syntyi pakosta myös hauskoja kohtaamisia muutamien kanssa. Yksi mies pelasti minut hyttysenpuremalta ja toinen antoi maistettavaksi violettia makeaa perunaa.

Maisemat vaihtelivat tiheästä viidakosta bambumetsiin ja pienistä vuoripuroista yllättäviin temppeleihin. Polut olivat pääosin laatoitettuja ja jyrkistä nousuistakin selvisi melko turvallisesti portaita myöten. Ensimmäinen huippuni oli nimeltään Elephant Peak. Huvittavan nimen alkuperää en ymmärtänyt mutta maisemat olivat kivat. Utuinen kaupunki ja etäältä humiseva liikenteen pörinä tuntuivat toiselta maailmalta sieltä ylhäältä katsottuna.

Matka jatkui hetken mielijohteessa syntyneiden valintojen eli vahinkojen myötä toiselle huipulle nimeltä Thumb Peak. Tämä oli vielä siistimpi eli coolimpi paikka koska huippu oli lähes puuton ja niin paikka tarjosi 360° näkymät.  Samalta istumalta sai katsella Suomen kaupallisen edustuston rakennusta ja Taipein eläintarhaa. Harvinaisen kivaa. Siellä sain myös istua lähes kymmenen minuuttia miellyttävässä yksinäisyydessä kunnes paikalle pöllähti jokin martta&maurikerho katkaisemaan rauhan ja tyyneyden tunnelman. Noh, suotakoon se keski-ikäisille, täytyyhän heidänkin joskus olla niitä häiriköitä.

Pipo päässä 30:n asteen viileydessä. Typeryyttäkö? Ei vaan kesähatun kadottamisen seurausta.

Katsokaahan seuraavaa kuvaa pieni hetki.

Nämä rakennelmat eivät ole mitään sadevedenkeruulammikoita, kuten alkuun luulin, vaan vanhoja hautoja. Olen luultavasti aiemminkin maininnut hautojen oudoista asetteluista, mutta näiden sijainti vei tähänastisista voiton. Virallinen vaellusreitti kulki aivan tämän etualalla nököttävän haudan vierestä ja suoraan tuon taaemman läpi. Sen halkaisi myös toisesta suunnasta täysin haudan poikki virtaava puro. Koittakaahan levätä rauhassa.

Toinen paikallisen henkimaailman kummallisuus löytyi saman reitin varrelta. Visuaalinen tasapaino ei aina loista kiinalaisessa sisustuksessa ja olenhan jo aiemminkin löytänyt temppelin alttarin vierestä jääkaapin, mutta tuon kellon tarkoitus jäi lähes yhtä oudoksi arvoitukseksi. Saattoihan se olla jonkun ystävällisen vaeltajan asettama muistuttamaan kulkijoita elämän rajallisuudesta tai jotain.

Rahjustettuani itselleni kunnon hien pintaan palasin väsyneen virkistyneenä (mitä ilmaisu sitten tarkoittaakaan) alas kaupungin pyörteisiin. Onneksi torikadun kautta kävely piristi luonnon helmasta riistettyä sydäntäni. Näihin kuviin, muihin tunnelmiin.

Operaatio osta eksoottinen hedelmä

Seuraa tosielämän tilanteista siinnyt ohjeistus ennestään tuntemattoman hedelmän ostoon Taiwanissa. Toimintaohjeita voi soveltaa myös monen muun ruoka-aineen hankintaan.

 1. Mene paikalliselle torikadulle. Vältä moottoriajoneuvojen tuomista torille, niitä on siellä jo valmiiksi ihan liikaa. Ruuhka-aikaan astmaatikoiden suositellaan käyttämään jonkinlaista hengityssuojaa pakokaasuista johtuvien kohtausten välttämiseksi.

 2. Silmäile tarjonta. Jos et ole liian kiireinen, kannattaa kulkea koko katu päästä päähän ja vasta paluumatkalla alkaa miettiä todellista ostopäätöstä. Matkalla sopii kuunnella, katsella, haistella ja maistella kaikkea mitä vain irti saa - hyvän maun rajoissa tietenkin.

3. Pysähdy hedelmäkojun nurkalle. Useimmiten torikaduilla on useampikin hedelmäkauppias. Isoimmilta pöydiltä löytyy usein laajin ja eksoottisin valikoima, mutta pienempien pöytien myyjät saattavat olla sympaattisempia ja riemastuneempia ostoaikeistasi. Jos myyjän liika tungettelevaisuus häiritsee voit kohteliaasti ilmoittaa olevasi vain katselemassa sanomalla "wo kan kan" jolloin tahdikkaimmat tajuavat jättää sinut rauhaan. Jos viesti ei mene perille ja ahdistut ystävällisiin uteluihin, mikään ei estä sinua siirtymästä seuraavalle kojulle. Muista kuitenkin hyvät tavat ja hymy.

4. Valitse kohteesi. Taiwan on pullollaan villejä hedelmiä. Useimmat ovat maukkaita, jotkut harvat vähän sietämättömämpiä. Mieti kuinka kranttu olet ja koita pumpata itseesi seikkailuhenkeä. Oudoimman muotoiset ja väriset valinnat tuovat usein eniten mielihyvää. Jos elät köyhyysrajan alapuolella suosittelen valitsemaan melko pienen hedelmän, ne ovat usein vähän halvempia. Tarkista mieliväsi kappaleen laatu ettet osta epähuomiossa pilaantunutta yksilöä.

5. Kysy hintaa. Tämän vaiheen voit jäättää pois jollet ole kauhean köyhä koska a. torikadulla ei myydä mitään sikakalliita hedelmiä, b. hedelmän valitseminen hintaa tietämättä on osa seikkailua ja c. et kuitenkaan ymmärrä vastausta, jollet osaa kiinaa, etkä välttämättä vaikka osaisitkin. Kuitenkin silkasta mielenkiinnosta voit kysyä hedelmää osoittaen "Ikö tuoshaotsien?"

6. Osta hedelmä ja vie se kotiin. Voit sanoa myyjälle "wo mai ikö" eli ostan yhden. Myyjä punnitsee ruokasi ja antaa sen sinulle sanoen hinnan. Jos et ymmärrä kiinaa eikä myyjä näytä laskimella tai sormilla niin anna alkuun satanen (n. 2,50 euroa) ja jos myyjä on tyytymätön niin lykkää lisää rahaa käteen. Kauppiaat ovat lähes poikkeuksetta rehellisiä ulkomaalaisille. Lähes. Voit aloittaa syömisen myös ilman kotiinpaluuta, mutta jotkut hedelmät vaativat jatkokäsittelyä ennen syömistä ja sen toteuttaminen on helpompaa kotosalla.

7. Pese, kuori ja pilko tarpeen mukaan. Täysin vieraan hedelmän haaste piilee siinä, että päältä päin on vaikea arvata mitä sisällä on. Siemenet, kivet, ontelot ja vaikeat kuoret saattavat pistää suunnitelmasi uusiksi mutta älä hermostu - aloittelijan tuloksen ei kuulukaan olla täydellinen. Tärkeintä on tutkimisen ilo.

8. Jaa halukkaille ja nauttikaa. Jaettu ilo on moninkertainen ilo. Kutsu perheesi, ystäväsi ja naapurisi mukaan uuden kokemuksen äärelle. Ota ensimmäinen haukkaus varmasti mutta varoen. Maku voi yllättää monin tavoin. Vältä syömäkelpoisten osien roskikseen heittämistä - se jos mikä on tuhlaamista. Hedelmäsi saattaa olla taloyhtiösi vartijan tai lähikukkakaupan myyjän suurinta herkkua.

9. Tee jälkitaustatutkimusta. Googleta, hae Wikipediasta tai kysy paikallisilta ystäviltäsi hedelmän nimi, kasvutavat ja muita mielenkiintoisia faktoja.Yleissivistys on poikaa, ja nippelitiedolla on helppo hurmata ystäväsi ja sukulaisesi. Vältä kuitenkin liikaa pätemistä, tietosi voivat kääntyä sinua vastaan.

10. Jatka elämääsi yhtä kokemusta rikkaanpana.

Oma seikkailuni kietoutui tänään buddhanpään näköiseen mutta kovempaan ja muhkuroiltaan hieman erilaiseen yksilöön, joka kuvistakin löytyy. Makuelämys oli hillitty mutta suurina määrinä (kuten kokonaisena hedelmänä) nautittuna hieman oksettava. Hintaa tuolle pöydälläni nököttävälle pallerolle kertyi 130NT$. Kumman kallis. Tutkimusten jälkeen päättelen että hedelmä on jonkinlainen buddhanpään sisarlajike ja kulkee myös englanninkielisellä nimellä gustard apple. Kiinaksi sillä on varmasti ihan omakin nimi mutta se jääköön toistaiseksi salaisuuden peittoon. Sainpahan kuitenkin tiedonjanoani tyydytettyä ja nyt tiedän mieltä nuo mollukat maistuvat. Tehtävä suoritettu!

Nauti omista tutkimusretkistäsi. Jos intouduit ostamaan lennot Taiwaniin hedelmänmaistelumatkalle niin ole yhteydessä mikäli kaipaat yösijaa tai jotain sellaista. Näkyy taas!

Hääkuvauksia ja muita kivoja

 

Perheen kera etelän rannalla löhöillessä pääsimme todistamaan taiwanilaisen hääparin yhtä tähtihetkeä. Iltapäivän auringonpaisteessa rannalle tuotiin yhtäkkiä elävä hevonen. Ihmettelin alkuun että kuka kumma täällä lähes tyhjällä rannalla yrittää tienata hevosajeluilla pennosia.  Tilanne selkiytyi kun pellavahousuinen nuorimies auttoi kauniin neitokaisen hepan selkään - kyseessä olikin hääkuvaussession lavastus!

Hääkuvat ovat Taiwanissa lähes yhtä tärkeä asia kuin itse häät ja surullisimmissa tapauksissa tärkeysjärjestys saattaa pyörähtää jopa toisin päin. Täydellisiin kuviin upotetaan paljon vaivaa ja rahaa. Useimmat parit, kellä vain rahaa riittää, hankkivat kuvaajansa hääkuvastudioilta. Täällä ei tyydytäkään vain yksiin studiokuviin vaan kuvausten aikana kuvataan niin studiossa kuin ulkoilmassakin. Tavallisinta on poseerata useassa eri ympäristössä kuten puistossa, rannalla, kuuluisan rakennuksen tai kauppakeskuksen portailla (?). Morsiammella ja joskus sulhollakin on kuvauspäivää varten ainakin kolme erilaista asukokonaisuutta. Kuvaajiakin on usein paikalla kahdesta viiteen. Ei mitään näpertelyä siis.

Tämä nuoripari tassutteli hepan kanssa jonkin aikaa rantahiekassa kolmen kuvaajan ja avustajab pörräillessä ympärillä. Kulkukoiraa ei paljon poseeraaminen kiinnostanut mutta sainpahan senkin ikuistettua tähän kulissien takaiseen otokseen. Haluaisikohan pari tämänkin hääkuvakansioonsa?

Nuoren lemmen huumasta sujuvasti seuraavaan teemaan. Katsokaapas hetki tätä Tyynenmeren rannalta napattua otosta. Tarkimmat löytävät oikeasta laidasta kaksi paksuihin toppatakkeihin pukeutunutta mimmia ja vasemmassa reunassa kiven päällä bikineissä ja shortseissa köllöttelevän naisen. Tilanne on aito ja pääsimme sitä todistamaan pari viikkoa sitten. Perheemme samastui enemmänkin tuohon auringonpalvojaan, olihan asteita ilmassa reilusti yli kaksikybää. Paikallisten on joskus vaikea hahmottaa säänmukaisen pukeutumisen syvintä olemusta. Tai sitten me hupsut turistit olemme vaan ihan pihalla.

Kirsikkapuut ovat kukassa. Noita katsellessa tunnen aika pakostakin olevani Japanissa ja päässäni alkaa kaikua vieno säkelmä "Sakura, sakura, kaikkialla kirsikkaa..." C.K.S. Memorial Hallin puistossa, jota esittelin perheelleni reissullamme, oli monen monta heppulia valokuvaamassa näitä puita. En voinut olla huvittumatta näystä, jossa kolme miestä kuvasi valtavien kameroiden, jalustojen ja muiden vempeleiden kera samaa puuta eri kulmista. Luonto on ihmeellinen, kyllä.

Tästä minun piti enemmänkin rapostoida, mutta museossa ei saanut kuvata ja kotiin saapuessa olin jo ehtinyt unohtaa suurimman osan hauskoista oivalluksista ja tiedonjyväsistä. Kerrottakoon kuitenkin että pyrähdin lauantaina katsomaan ystäväperhe Ijästen kanssa National Museum of Historyn tarjoamaa näyttelyä Disneyn piirrosanimaatioiden historiasta. Näytteillä oli lähinnä erilaisia valokuvia ja piirroksia Lumikin, Ruususen, Arielin, Tuhkimon ja muutaman muun piirretyn tekovaiheilta, mutta myös pari oikeaan vanhanajan piirtäjän työpöytää oli raahattu paikalle. Miettikää miten hullu työ on ollut työstää valmiiksi parin tunnin animaatio kun jokaiseen sekuntiin tarvitaan 12-24 erilaista piirroskuvaa. Kääk. Onneksi Waltilla ja kumppaneillaan oli kärsivällisyyttä ja nyt me saamme nauttia heidän työnsä hedelmistä. Näyttelyssä tuli ikävä kotona lojuvia VHS-kasetteja. Suomeen palattuani haluan pitää Disney-maratoonin - kuka tulee mukaan Leijonakuninkaan ja Pocahontasin maailmaan?

Ai niin. Tiesittekö että alkuperäisessä sadussa Lumikki on 6-vuotias tyttö? Walt Disney pyysi piirtäjiä piirtämään hänet vähän vanhemmaksi, jotta tyttönen voisi mennä prinssin kanssa naimisiin ilman katsojien kauhistelua. Viisas veto.

Olen löytänyt elämäni kaupan: palapeliputiikin. En voinut vastustaa kiusausta ja ostin sieltä yhden 1000:n palan ajanvietteen. Sen kokoaminen oli mukavaa vaikka työ loppuikin liian pian. Kuvan sisältö sinällään ei minua innostanut, mutta värien vilske oli kaupan parasta antia. Lisäksi palat olivat kooltaan noin neljäsosan tavallisista palapelin paloista eli minulla on ehkä vielä toivoa kuljettaa tuo peli kotiin asti. Kiitos äitini geenien palapelit ovat heikko kohtani.

Katselin eilen illalla metrossa kuinka nainen pelasi iPhonellaan Unoa. Mummomaista päivittelyä pyöri päässäni loppumatkan.

Tekisikö jonkun mieli kuivattua häränlihaa? Sitä olisi pari pussillista pöydälläni odottamassa syöjäänsä. Tervetuloa kylään, liha-ahmatit.

Elämä jatkuu yhä

Ahkerimpia lukijoita kunnioittaen täytynee viimein antaa tilannekatsausta olostani. Olen edelleen hengissä, terveenä, jalat Taiwanin mullassa ja mieli virkeänä. Aamun tiskit on tiskattu ja kohta hyppään pyörän selkään ja sillä päivieni päivänsädettä noutamaan. Söin juuri ranskanpastillipussin loppuun aivan huomaamatta. Niin siinä käy kun ottaa ruokaa koneelle.

Pitkä hiljaisuuteni johtui perheeni vierailusta täällä. Siis miettikää nyt: koko jengi ronttaantui tänne maan ääriin minua tapaamaan. Voitte vain kuvitella riemuni määrän - mittasuhteiltaan se ylittää auringon ytimen kuumuuslukemat ja monet muut suuret mittayksiköt. Aika oli kenties parasta täällä viettämääni. Taiwanissa ja maailmassa on paljon hienoa, villiä ja veikeää mutta mikään ei voita rakkautta ja rakkaiden kanssa vietettyjä hetkiä. Eli sori vaan kaikki elämäänne huikeita elämyksiä kaipaavat. Ette voi löytää mitään parempaa kuin rakkaus. Nössöä mutta ah niin totta!

Eteläkärjen hiekkarannalta ilta-auringon loisteessa inspiroitunut kuva siskojeni avustuksella elähdyttäköön päiväänne, lukijat armaat. Jos siitä tulee vain kateellinen mieli niin lohduttautukaa ajatuksella että liiasta rusketuksesta voi tulla syöpää. Kunniaa Suomen terveelliselle kaamokselle!

Paneudun kirjoitteluun taasen kunhan Tyynenmeren kiireiltäni kerkeän. Tai mitä kiireitä sitten lienevätkään. Tai olipa niitä kiireitä tai ei. Tai miten vaan.