Joulu saapuu jokaiselle

Hepsun tepsun arvon lukijat ja muut huhujen kuuntelijat! Normaalisti ajattelisin että jouluaattoiltana on pikkasen noloa hengata tietokoneella, mutta suotakoon se anteeksi tällaiselle turistille, joka haluaa jakaa jotain joulustaan idässä. Parempi on kuitenkin tehdä se nyt kuin Jeesuksen syntymäpäivänä (joo joo, kello taitaa hurahtaa yli puolen yön ennen kuin saan tämän valmiiksi) ja maanantaina suuntaan jo uusiin maisemiin netin ulottumattomiin.

Eilen illalla poikkesimme muutaman veijarin kanssa Ximenin kaduille ja metrotunneleihin laulamaan joululauluja. Ilmeisesti metrotunneleissa mellakointi ei ole kovin luvallista, joten päätimme suorittaa joulumielen kohottamisen kävellen laulaessamme. Joy to the worldin raikuessa innostuneen nuorisojoukon kurkuista katseet kääntyivät, kännykkäkameroita kaiveltiin hätäisesti esiin ja muutama hymykin taisi kansalaisilta irrota. Vesisateessa hoilatessa koko tilanne vaikutti ainakin minusta niin hupaisan absurdilta että nauraahan siinä piti!

Suoraan sanottuna tämä jouluaattoni oli lähes yhtä suomalainen kuin kotomaan aaton perinteet. Heiskaset ovat tietenkin löytäneet vuosien saatossa parhaat apajat saada taloon tuttuja makuja, tuoksuja ja koristeita. Jollei ikkunasta katsonut pihalle niin saattoi ajoittain melkein luulla olevansa Suomen kamaralla. Tämä helpotti tietenkin paljon joulun tuomaa koti-ikävää, mutta ehkä olisin odottanut vielä jotain taiwanilaisempaa. Ehkä juttu onkin siinä ettei Taiwanilla varsinaisesti juhlita joulua vaan lähes kaikki jouluun liittyvä on ulkomailta, lähinnä Amerikasta kopioitua. Hassua, olen jotenkin aina ajatellut joulun niin kovin globaaliksi juhlaksi, mutta täällä saankin kuulla rautatieaseman infopojalta että hän kuten lähes kaikki Taiwanilla on joulupyhät läpeensä töissä. Joululoma on vieras käsite. Jo on kumma!

Jouluaatto starttasi täällä leppoisasti runsaalla joulubrunssilla myöhäisaamusta. Mukana riisipuuron ja luumukiisselin rinnalla myös kuvan pipari kavereineen. Hurja joulusiivous saatiin onneksi hoidettua jo perjantaina alta pois ja muutkin puuhat tuntuivat kadonneen jonnekin. Joulurauhanjulistusta ei kuultu ja joulupukin kuuma linjakin loisti poissaolollaan, mutta Lumiukko saatiin onneksi dvd:ltä katseltua.

Joulukuusen koristelu sujui osaltani kohtalaisen rennosti, kiitos rakkaan rakkimme Lilin, joka läheisyydenkaipuisena parkkeerasi syliini torkkumaan. Eihän sitä jouluna sovi eläimiä hätistellä niin siinä sitten köllittiin nauttien olemisen sietämättömästä keveydestä.

Joulupöytä notkui tutuista jutuista. Riisiä ei tänään syöty vaan Tuikun taidonnäytteet "jouluruuat Taiwanin aineksista" saivat täyttää vatsamme. Tarjolla oli myös itse tehtyä kotikaljaa ja siitäkös vasta riemu allekirjoittaneella repesi. Annikin maistoi tilkan mutta se taisi olla tilkka liikaa, sillä aterian loppupuolella neito alkoi tuijottaa minua vakavin kasvoin ja kysyi hämmästyneenä "Kuka on tuo, jolla on risti kaulassa?" Neljä ja puoli kuukautta saman katon alla ei välttämättä riitä tutustumiseen...

 Pukki löysi tännekin. Kertoi ottaneensa aurinkolasit päähän kun ajatteli täällä etelässä olevan niin kovin kirkasta. Yritys hyvä. Hämmästykseni oli valtava lahjoja jaettaessa: miten tuhansien kilometrien päässä kotoansa asusteleva yksinäinen matkaaja voi saada tällaisen vuoren lahjoja? Vastaus löytyy maailman ihanimmasta isäntä-/ystävä-/perheestä. Välillä aivan äimistyn näiden veijareiden sydämien suuruudesta. Toki mukana oli myös oma rakkaista rakkain verisukuni ja muutama muukin. Paketeista pullahti monenlaista juttua polkupyörän paikkaussarjasta sukkiin ja pesukintaaseen, ja kaikki tuottivat riemua rintaan. Yksi huikeimmista lahjoista oli Tuikun tuunaama villapaita, jossa on oivaa ajankohtaisuutta elämäni suhteen. Jeesus pysyy rinnassa vaikka maa vaihtuisikin. Tällä kelpaa painella talven viimoissa. Yhteiskuva hoitolapsi-hoitotäti-combolla päätyy lähes poikkeuksetta tällaisiin otoksiin. Kummassa vika?

Illan visiitti katolla antoi totuudellisen kuvan tästä jouluyöstä: tämä kaupunki ei nuku koskaan. Nyt on hyvä jättää nämä valot seinien taakse, vetäistä villasukat jalkaan, käpertyä pehmeisiin lakanoihin ja huokaista onnesta. Joulu on pohjimmiltaan ihan hyvä juhla.

Huomenna reellä eli vanhalla volkkarilla joulukirkkoon ja jonkun pienokaisen kasteelle. Maanantaina lähden viikoksi seikkailemaan saarta ympäri junilla. Jännittää hiukan, onhan yksin matkustaminen aina aika villi juttu. Joulupyhien rukoushetkissä saatte minua muistaa, ja jos ette muista, niin turvaudun tietoon siitä että suojelusenkelilläni on onneksi parempi muisti. Näistä kuvioista lisää myöhemmin, mutta nyt näkemiin. Muistakaa että joulua ei tarvitse lopettaa joulupäivään vaan vielä loppiaisen jälkeenkin voi kuusi nököttää nurkassa ja unohtuneita joulukortteja lähetellä tutuille ja tuntemattomille.

Jouluilolla tonttu Taiwanilla

Kirkonmenoja

Vuoden 2011 neljäs adventti on vierähtänyt historiaan. Silkasta kirjoittamisen ilosta ajattelin kertoa eilisen eli sunnuntain kirkonmenoista. Valitettavasti kamera jäi kotiin, joten kuvatarjonta on köyhääkin köyhempi. Näin käy joskus, paremmissakin piireissä.

Muun talonväen jäädessä vetelemään sikeitä pastori J. Heiskanen ja minä hyppäsimme vähän ennen kymmentä mopon selkään ja sujautimme Banciaon kirkkoon eli erääseen pieneen kerrostalohuoneistoon muutaman kilometrin päässä. Jontella oli saarnavuoro ja minä missasin kolmannen adventin jumiksen flunssan takia, joten aamurähmää silmistä kaivellen säilytin itsekurin ja lähdin mukaan. Skoban päällä liikenteen vaaroja väistellessä ajattelin ihmeissäni että näinkin sitä viimeistä adventtia voi viettää. Aurinko vilahteli pilviverhossa, vauhdin viima sai silmät siristymään ja suurin osa ympärillä huristelevista taiwanilaisista ei varmaan koko päivänä suonut yhtäkään ajatusta tulevalle joululle. Suomessa on joskus harmittanut se kun kaikki maallinen jouluhäslinki ja hösötys tuntuu tuovan ihmisille aivan liikaa huolta ja paineita eikä kaiken touhun keskellä ehditä iloita ja nauttia siitä mitä sen yhden beibin syntymä ja elämä lopulta on meille antanut - ilman yhtään vastalahjaa. Täällä ei aivan samanlaista jouluhysteriaa löydä sanomalehtien sivuilta, katukuvasta tai ihmisten kodeista, kiinalainen uusi vuosi kun vie kaiken tuon sähäämisinnon.

Saavuimme kirkkoon kymmenen maissa. Kirkkosali oli edellisen päivän häiden jälkeen vielä kukkakoristeiden täyttämä eikä joulupallojen ja isojen orkideakimppujen räikeä sekasotku tuntunut häiritsevän ketään. Penkeissä istuskeli muutama seurakuntalainen, "kanttori" eli joku vapaaehtoinen naishenkilö soitteli pianoa nurkassa ja kirkkosalin viereisessä keittiössä puuhasteli pari naista. Kymmeneltä alkava jumis lähti käyntiin tuttuun tapaan noin vartin myöhässä. Ihmisiä valui paikalle lähes koko kaksituntisen palveluksen ajan ja lopulta laskin pienen kirkkosalin täyttäneen väkimäärän pääluvuksi kolmekymmentäkaksi.

Homma kulki tuttuun tapaan. Ensimmäinen tunti laulettiin ja ylistettiin, seuraava tunti taas sujui saarnan ja kirkollisten ilmoitusten parissa. Väleissä rukoiltiin, kerättiin kolehti, lausuttiin uskontunnustus ja lopussa saatiin pastorilta siunaus. Erityisesti tässä kirkossa ollaan kovin sitkeitä laulajia ja niin tunnin aikana ehdittiin laulaa neljä laulua. Jokaista pientä veisua veivattiin siis noin vartin verran. Vaikka musiikista pidänkin niin melko lukutaidottomana vaati kestävyyttä jaksaa hymistä seisaaltaan samojen säkeiden toistuessa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Jontte saarnasi Marian ilmestymispäivän tekstistä hyvin. Kiina meni minulta suurimmaksi osaksi ohi, mutta jumalanpalveluksen jälkeen sain suomenkielisen version luettavakseni. Joku ehkä miettii miten voi kestää viikottaisen lähes tunnin saarnan kuuntelun kun ei siitä käytännössä mitään ymmärrä. Niin, samaa ihmettelen itsekin joskus, mutta paras vastaus taitaa olla kulunut "harjoitus tekee mestarin". Olen myös ottanut tavakseni lueskella Raamattua samaan aikaan ja niin aika kuluukin kuin siivillä. Ja mikäs siinä ollessa, Jumalahan meitä palveluksessa palvelee emmekä me Häntä.

Kaikki hyvä loppuu aikaan, niin tämäkin jumalanpalvelus. Hetken mamojen ja muiden kirkkokansalaisten kanssa juteltuamme suuntasimme kotiin herättelemään joululomalaisia. Terveisiä vaan kaikille vielä 22. päivä kouluissa puurtaville suomalaisille, amerikkalainen koulusysteemi osoittaa ajoittain tiettyä fiksuutta...

Joulusta lisää, kunhan se saapuu. Hyvällä mallilla ollaan jo, piparit kun saatiin tänään paistettua. Pellille ilmestyi myös yksi Taiwanin ja yksi Suomen mallinen piparkakku. Kukahan olisi tehnyt...? Huomenna taitaa saavuttaa puolivälinsä tämä Taiwanissa asustelu, jos laskutaitooni on vielä luottamista. Nyt iltatunnelmissa, siksi surkean kuvattomuuden putken katkaiskoon auringonlasku muutaman päivän takaa katoltamme kuvattuna. Rauhaa ja rakkautta!

Elämää ja toivoa kadulla

Innosta puhkuen aloitan tämän tekstin, sillä ajattelin kertoa eräästä erittäin mielenkiintoisesta vapaa-ajantoiminnastani täällä. Olen alkanut viettää perjantai-iltani Ximenissä eli muutaman metropysäkin päässä kotoani parin nuoren amerikkalaisen kotona kokoontuvissa illoissa. Nämä kristityt saapuivat Taiwaniin kolmisen vuotta sitten tarkoituksenaan perustaa Ximeniin kirkko ja sen yhteyteen pieni kahvila. Tähän liittyvät myös perjantain illanvietot, jonne ovat kaikki tervetulleita. Näin kerätään yhteyksiä, tutustutetaan kristittyjä nuoria toisiinsa ja vietetään hauskaa aikaa yhdessä pelaillen, rukoillen ja jutellen. Pieneen kerrostaloasuntoon saapuu viikoittain n. 20-40 nuorta ja nuorta aikuista. Toiminta ei ole sidottu mihinkään seurakuntaan vaan pyörii täysin nuorten vieraanvaraisuuden ja innon voimin. Niin, tietenkin kaikkeen antaa tarkoituksen ja innon yksin Jumala, kiitos Hänelle.

Viime viikolla päätettiin muutaman hengen voimin lähteä illalla kaduille kohtaamaan heitä, joista paljon puhutaan mutta vähemmän autetaan: kodittomia ja köyhiä. Taipeista löytyy todella yllättävän paljon kodittomia, jotka asustelevat puistoissa tai kujilla ilman kotia, työtä tai minkäänlaista tukea yhteiskunnalta. Työputkesta putoaminen esimerkiksi sairauden, onnettomuuden tai huumeiden takia jättää täällä ihmisiä tyhjän päälle. Anteliaiden sukulaisten puuttuessa neuvot ovat vähissä, sillä työttömyyskorvaukset ja muut sosiaaliturvan aakkoset ovat vielä vähän hakusessa.

Poikettiin 7-11:iin ruokaostoksille ja nuudelipurkit, leivät ja vesipullot kasseissa suunnattiin matkaan. Jännitti hullusti sillä en ole tällaista aiemmin pahemmin harrastellut etenkään maassa, jossa tavalliset kaduntallaajat eivät osaa sanaakaan englantia ja oma kiinani on surkuteltavan alkeellista. Olin vielä porukkamme ainoa ei-taiwanilainen, mutta muut lupasivat kaikin tavoin auttaa minua ulkomaalaista.

Kiertelimme muutaman tunnin verran kujia ja pysähdyimme useiden luokse tarjoamaan ruokia ja juttuseuraa. Parin kokeilun jälkeen minäkin rohkaistuin niin että luonnostani sosiaalisena menin etunenässä kyselemään puistonpenkeillä lojuvilta heidän päivästään ja elämästään. Kun jutustelu oli saatu käyntiin niin oli helppo tiedustella tiesikö henkilö mitään Jeesuksesta ja tarpeen tullen kertoa hänestä enemmän. Tässä vaiheessa kavereideni tulkkausapu oli kultaakin kalliinpaa, vaikka oma englantinikin tökkii edelleen saati sitten heidän vielä yksinkertaisenpi kielitaitonsa. Juuri siksi tuntui niin mahtavalta kun onnistui rakentamaan yhteyttä täyden kielimuurin yli. Monien kaduntallaajien kanssa pääsin rukoilemaan. Kyyneleitäkin saatiin välillä seuraksi.

Eilen teimme saman kierroksen ja luultavasti jatkamme tätä jatkossa joka viikko. On huimaa nähdä kodittomissa tapahtuva muutos kohtaamistemme aikana. Alkuun epäilevä ja masentunut miekkonen saattaa vastailla vastahakoisesti kysymyksiin, mutta hetken päästä hän voi jo kertoa elämänsä karikoista ja pyytää Jeesusta elämäänsä. Siinä jos missä näkee Pyhän Hengen täydessä toiminnassa. Taiwanilla keskustelu uskosta on täysin luonteva aihepiiri eli kiusaantuneisuus on täysin eri luokkaa kuin Suomessa. Alkuun tuntui hirveän nololta mennä ihmisten luo pelkkä muoviin pakattu leipä kourassa, eikä sanojakaan tuntunut löytyvän. Tiedän, ettei se yhden illan ateria paljon auta kun lähtiessäni ihminen joutuu kuitenkin käpertymään kylmään kadunkulmaan unta etsimään ilman tietoa seuraavan päivän ruuasta. Työhön ryhtymällä olen kuitenkin joutunut ymmärtämään, että on paljon parempi antaa "liian vähän" rukouksen kera kuin ei mitään. Jos ei koskaan uskalla yrittää auttaa ei voi myöskään nähdä millaista jälkeä Jumala voi tehdä minun kurjien käsieni kautta. Yksin tämä kaikki olisi yhtä tyhjän kanssa, mutta Jeesus messissä voi jättää turhat huolet selän taakse.

Tähän työhön liittyen myös vinkki teille lukijoille. Eilen minua jäi vaivaamaan 70-vuotiaan kodittoman miehen paljaat jalat kun itse istuin vieressä villoihin kääriytyneenä. Eikä hän ollut ainoa sukaton. Laitoin tästä jo muutamille ystäville viestiä ja sanon samaa tässäkin. Jos sinua tai jotakuta tuntemaasi innostaa kutominen, niin voisit halutessasi tekaista villasukkaparin tai useammankin näille katujen asukkaille ja lähettää ne minulle perille toimitettaviksi. Osoitteen saa pyytämällä. Herra siunatkoon lahjamme.

Tällaista tällä kertaa. Vietimme tänään Annin kanssa leppoisan aamupäivän kaksin Tuikun ja Jonten työtehtävien vuoksi, ja opetin neidolle tiskauksen saloja. Pienellä harjoituksella saan tuosta tytöstä vielä oivan kotityöapurin. Tässähän vielä muuttuu laiskaksi.

Voi rotta!

Tavalliseen arkipäivään toi tänään väriä ja vilskettä postimiehen poikkeaminen ovella. Miehessä itsessään ei ollut paljon ihmeteltävää, mutta hänen käyntinsä syyssä oli. Eräs ystäväni Oulusta, kiitos kaunis hänelle, oli lähettänyt minulle paketin täynnä kovasti kaipaamiani Suomen herkkuja, hapankorppua, enkelikarkkeja ja ah niin maukasta Fazerin sinistä. Postimies joutui kuitenkin saapumaan ovelle asti hieman nolona, sillä paketissa oli vieraillut kutsumaton vieras: rotta!

Aineelliset vahingot eivät onneksi olleet mittavat, sillä otus oli ehtinyt mutustella itselleen vain hieman suklaalevyä. Onhan se silti vähän huolestuttavaa, että postin tiloissa hengailee tuollaisia voroja. Tuikku oli tuohduksissaan ja toisteli moneen kertaan ettei heille ole vielä koskaan tullut syötyjä paketteja. Minua lähinnä nauratti. Kaikkea sitä maailmalla kokee! Säästyneet herkut vain pakkaseen desinfioitumaan ja joulua odottelemaan. Tai ehkä niitä voi haukata jo vähän aiemmin...

Pieni vinkki ystäville: jos pistätte tänne jotain syöminkiä tulemaan (mikä valtavasti mieltäni ilahduttaa mutta ei mitään paineen häivääkään, kinkkis eli kiinalainenkin safka kun maistuu edelleen loistavasti) niin kannattaa pakata ne jotenkin ilmatiiviisti vaikka minigrip-pussiin. Tuoksut houkuttelevat eläinkuntaa, jolta ei ilmeisesti edes kahden tasokkaan hyvinvointivaltion välisessä postinkulussa pysty välttymään.

Tähän loppuun vielä huvittava yksityiskohta sisustuksestani. Seinälläni on hauska kiinalainen maailmankartta eli siinä Kiina on keskellä ja Atlanti molemmilla laidoilla. Suomesta löytyvät maamme merkittävimmät kaupungit: Helsinki, Ivalo, Kajaani, Oulu, Tornio, Joensuu, Tampere, Vaasa ja Torku.

Huominen itsenäisyyspäivä ei täällä jää huomiotta. Kaikki Taiwanilla asuvat suomalaiset on kutsuttu juhlimaan synnyinmaata jonnekin hulppeaan mestaan. Toiveissa on hauskat hipat. Ainakin saa koko illan puhua suun täydeltä suomea!

Kiitos ja kuittaus, terveisin luonnonsuojelijaliisa

Ja ai niin, täällä ilmeisesti kannattaa kirjoitella mitä mieleen tulee. Edellisen tekstin jälkeen sain samana iltana sähköpostiini kahdelta sinnikkäältä lähettäjältä koko Lapsi ja tähti -joululevyn! Kiitollisuuteni on suunnaton! Nyt voi joulu tulla!

Omituinen kadunmies

Tällaiseen näkyyn törmäsin pari päivää sitten polkiessani sillalla kohti keskustaa. Miekkonen todella kulki jalkakäytävällä iso muovipussi päässään kuin ei mitään. Ehkä tämä on uusimpia keinoja välttyä liioilta ilmansaasteilta...Saa nähdä miltä katukuva näyttää parin viikon kuluttua.

Joulukuu on stratannut. Aamujani ilahduttaa nykyään kolme joulukalenteria, yksi lähetysseuran läystäke, yksi eräältä hupaisalta ystävältäni saapunut Myyrä-kalenteri ja yksi äärimmäisen mielenkiintoinen kirjekuori"kalenteri", josta paljastuu niin ihanan jänniä yllätyksiä että hädin tuskin saan pidettyä itseni irti tulevien päivien kuorista. Ystävät Suomessa ja joulun odotus, ai että! Vielä kun saisi tänne Jakarandan joululevyn Lapsi ja Tähti vuodelta 1992. Siinä on maailman paras joululevy, saisi ehkä kulkuset kilisemään sydämessä jopa täällä palmujen katveessa. Ja epäilijöille tiedoksi, täällä todella kasvaa palmuja! Juuri tänään partion lupauksenantojuhlaan polkiessani ohitin melkoisen rivistön sellaisia riukuja.

Siunattua joujoujoulukuuta ja etenkin kaikille äideille ja äidinmielisille vinkki: ottakaa iisisti hei, tärkeämpää kuin puhdas koti ja ajoissa lähetetyt joulukortit on iloinen mieli.