Kenkäostoksia ja muuta mukavaa

Voi tätä suomalaisen suurta räpylää! Päätin eilen iltapäivällä ryhtyä lenkkitossujen etsintään, sillä sandaaleilla on pidemmän päälle kurjaa juosta. Sujahdin siis innokkuuttani ensimmäistä kertaa pyörän selkään ja sillä kohti parin kilometrin päässä siintäviä sporttikauppa-apajia. Siinä sateessa sotkiessani minulle valkeni uudella tavalla eräs Taiwanin kaupunkiliikenteessä selviämisen salaisuus: on vain uskallettava sukeltaa vauhdilla joukkoon ja ujuttautua läpi sieltä missä vain on senttikin ylimääräistä tilaa. Hitureita katsotaan pahalla silmällä, ja takaa tulevat väistävät kyllä. Älä äiti ole turhan huolissasi, kypärä pysyy kyllä päässä!

Mutta takaisin kenkiin. Tavoitteeni oli löytää kohtalaisen hyvät kengät mahdollisimman halvalla. Vastaan tulikin monet hyvät parit alta tonnin (euroissa ilmaistuna noin parilla kympillä ja halvemmallakin), mutta harmillisesti kokoja ei riittänyt. Eurooppalaisittain ihan kohtalaisen sirot kolmeysin jalkani saivat myyjät kaivelemaan varastoja, soittelemaan lisäapua ja lopulta pudistelemaan päätään. Viimeinen yritys pelasti minut nololta kotiinpaluulta ja Niken lenkkarit lähtivät mukaan ihan siedettävään hintaan eli kolmella ja puolella kympillä. Puolet halvemmalla olisi päässyt, jos tassuttelisi pikkuruisilla jaloilla. Noh, aina ei voi suomalainenkaan voittaa, joskus on tultava hopealle. Uudet kengät antakoot minulle ja kuvaa uskoen myös luppoajalle kyytiä!

Elämään tuo iloa myös tuttujen juttujen kohtaaminen arjessa. Eräässä kaupassa tuli vastaan tällaista tavaraa.

Juuston takapuolella kerrotaan, kuinka ainesosat valmistuvat "puhtaassa tuhansien järvien ja vihreiden metsien maassa". Isänmaallisuus roihuaa rinnassa ja Finlandia-hymni soi, kun tuota juustoa popsii.

Hauska yksityiskohta kielikoulusta on, että tylsän välituntikellon pirinän sijaan tauoista ilmoittaa siellä Sonja-saunalaulun melodia. "Siperian lakeus on suuri...", ja kahvia kitaan kuin löylyä kiukaalle!

Kiinaa kiitos - sie sie!

Koulunkäynti ei suinkaan loppunut valkolakin päähän asetteluun, vaan tänään pääsin pitkästä aikaa takaisin opintielle. Kouluunmeno oli vaarassa Taiwanin yli liikkuvan taifuunin johdosta, mutta tällä kertaa vain lasten koulut suljettiin. Tietenkin ensimmäisen koulupäivän olisi voinut aloittaa tyylikkäämmin kuin nukkumalla pommiin, mutta onneksi Jontte on tässä suhteessa yhtä tehokas kuin oma isäni - kiitokset vain monista pelastetuista aamuista! Tukka pystyssä ja silmät sirrissä sitten päräytin Jonten opastuksella kolmella metrolla oikeaan osoitteeseen kielikoulurakennuksen neljänteen kerrokseen ( joka muuten täällä usein puuttuu taloista, numero neljä kun äännetään lähes samoin kuin sana kuolema, eikä taikauskoinen taiwanilainen halua kuolemankerroksessa asustella). Huonot ennusmerkit eivät kuitenkaan tätä naista masentaneet - oppikirjat vaan kainaloon ja takapuoli pulpetin taakse!

Ensimmäiset kolme tuntia saivat minut vakuuttumaan muutamasta asiasta. Ensinnäkin nostan hattua suomalaiselle kielenopetukselle. Minä ja ryhmän kahdeksan muuta oppilasta (joukossa japanilaisia, yksi englantilainen, yksi jenkki sekä mahdollisesti jokunen muun kansallisuuden edustaja) kuulostimme lähinnä karjalaumalta mylviessämme tunti toisensa perään opettajan jäljessä äänteitä pöö, phöö, möö, föö, töö, thöö, nöö, löö ja niin edelleen. Toisto on tietenkin opintojen äiti, mutta voisihan tuota tehdä mielekkäämminkin. Toinen oivallukseni oli, ettei suomalaisen suuta ole tehty kaikkia kiinan äänteitä varten. Ihmeelliset kielellä muodostetut zh-, ch- ja sh- äänteet eivät tuntuneet millään löytyvän kurkusta. Helpottavaa on kuitenkin kuunnella Heiskasten sulavaa solkkausta. Kyllä tästä vielä selvitään! Kolmanneksi oli ihana löytää ryhmästä kohtalotovereita. On väsyttävää elää ympäristössä, jossa ei ymmärrä ympärillä kuuluvaa puhetta ja tekstiä. Ryhmässä tuntuu olevan mukavia veikkosia, joiden kanssa voi varmasti vielä jakaa enemmänkin tuntoja topicista Vieraalla maalla kaukana.

Tasapainoa opiskeluun tuo mm. urheilu, mitä täällä olen alkanut harrastaa lenkkeillen lähesessä joenrannassa. Loputtoman pyörä- ja kävelytien varrella voi iltaisin hölkätä lepakoiden lennellessä pään päällä. Vastaan tulee paljon kulkukoiria, jotka saa välistä kintereilleen, ja tänään vesirajassa makasi kuollut pieni sika. Se oli surullinen näky, mutta muuten maailma näyttää hikeä keräillessä kauniilta.

Tähän loppuun mihinkään mitenkään liittymätön kuva taiwanilaisista siivousvälineistä. Innostakoot se lukijoita paneutumaan entistä innokkaammin puhtauteen - siivous on sikasiistii!

Maailma tässä, matkaajakin melkein

On ilo pamauttaa tämä blogi auki sen kunniaksi, että Suomi jäi taakse tasan 20 päivää sitten ja siirtymä Taiwanin tuuliin sai alkunsa. Muutamaa haikeuden hetkeä lukuunottamatta muutto on sujunut mitä sulavammin ja kaiken puuhailun keskellä on sydämessä vallinnut todellinen riemu ja rauha. Näin on oikein ja arvollista!

Tilannekatsaukseksi tiedottomille: lähdin vajaaksi vuodeksi Taipein suurkaupunkiin au pairiksi lähetysperhe Heiskasen leipiin. Missionani tänä vuonna on hoitaa yhtä neljävuotiasta elämäniloa pursuavaa neitoa, oppia puhumaan ja ymmärtämään kieltä eli mandariinikiinaa sana jos toinenkin, selviytyä Taiwanin kohtalaisen kaoottisesta liikenteestä hengissä ja elää Jumalan lähetystyöntekijänä kaikissa toimissani. Työsarka on laaja muttei mahdoton. Tämän elämästä koitan jakaa joitain herkkuja blogiin, niin pääsevät halukkaat niitä maistelemaan. Kiitos ja anteeksi jo etukäteen!

Ensimmäiset kaksi ja puoli viikkoa sain kiertää maata Suomen Lähetysseuran järjestämän Operaatio Lähetyskoulutuksen eli OLKin matkassa. Tutustuimme yhdessä Taiwaniin ja lähetystyöhön käytännössä kiertäen seurakuntia, tavaten lähettejä, kuljeskellen yötorien hälinässä, laulaen, puhuen ja näytellen mm. sairaaloissa ja puistoissa sekä kärytellen nahkaa rantahietikolla. Tusinan nuoren aikuisen joukko muotoutui todelliseksi perheeksi tien päällä. Sitä se tiivis asuminen ja yhteinen päämäärä teettää. Kiitos teille, Henskan sanoin, OKL:n jäsenille ja Jontelle, tämä veto kannatti! Muutama kuva ja juttu reissusta saattaa tännekin eksyä, kattellaan.

Tämä viikonloppu on kulutettu matkailusta ja ystävien hyvästelystä toipuen sekä tavaroita ja ajatuksia omaan uuteen kotiin ja huoneeseen asetellen. Hyvä olikin kotiin astua kun ensimmäinen huuto kuului tulevan hoidokkini suusta suunnilleen näin: "LIISA ON TÄÄLLÄ! EN VOI USKOA TÄTÄ TODEKSI! MINÄ RAKASTAN SINUA!" Ei paha alku. Yötorilla tulisten herkkujen syömisen ja kansainvälisen messun lisäksi on puuhailtu myös tuttuja ja turvallisia suomalaisia juttuja eli syöty makkarasoppaa ja katsottu elokuva Miesten vuoro. Voi suomalaiset miehet, teissä on sitä jotakin!

Huomenna aloitan ahkeran opiskelun kielikoulun alkeisryhmässä eli taisto kiinan toonien ja koukeroiden kanssa pääsee vauhtiin, hope so! Elämä on hyvä ja saan olla sanoinkuvaamattoman kiitollinen tästä kaikesta mtkä on nyt ja mitä tuleva tuo tullessaan. Ken kutsun sydämessään tuntee, saa perheeni (sekä Suomen että Taiwanin) ja omasta puolestani rukoilla. Se on tärkein varustus eloon maailmalla. Tähän loppuun pari kuvausta eilisillan näkymästä kotitalomme katolta eli noin kolmannentoista kerroksen tietämiltä. Rakkautta rakkaille ja ruokaa nälkäisille!