Taiwanilla on tänään ollut suomalaisittain nähtynä varsin vilkas vaalipäivä. Maan omat presidentinvaalit sattuivat tälle päivälle kuten myös Suomen presidentinvaalien ennakkoäänestyspäivä.
Taiwanin vaaleista tiedän sen mitä olen kaduilla nähnyt ja lehdistä lukenut, eli politiikasta heikosti kiinnostuneena melko vähän. Ehdokkaista on ilmeisesti noussut kaksi kärkinimeä, nykyinen 61-vuotias presidentti Ma Ying-jeou sekä hiukan nuorempi naishenkilö Tsai Inh-wen. Nämä vaalit ovat maassa hyvin mielenkiintoiset, sillä ehdokkaat edustavat varsin erilaisia suhtautumistapoja Kiinaan. Elämme jännittäviä aikoja...
Vaalihumu on ollut selvästi esillä katukuvassa jo kuukausia. Päivittäin kadulla on voinut törmätä vaalimainoksilla päällystettyihin pakettiautoihin, joiden katoilla kovaääniset toitottavat iskulauseita. Kerran kotiin tullessani vastaan syöksyi joukko Tsain kannattajia ja he tunkivat taskuni täyteen ehdokkaan kuvalla varustettuja nenäliinapaketteja. Muutama päivä sitten mennessäni urheilukentälle lenkkeilemään koko kenttä oli täytetty tuhansilla jakkaroilla ja valtava lava valonheittimineen nousi kentän päätyyn vauhdilla ehdokas Man vaali-iltaa varten. Onneksi olivat sentään jättäneet juoksuradan melkein vapaaksi, ja sain lenkkini tehtyä ja paettua paikalta. Kunnioitan henkisen lähetysjärjestöni Suomen Lähetysseuran päätöstä etteivät lähetit Taiwanilla saa ottaa paikalliseen politiikkaan kantaa. Se on viisautta jos mikä.
Isänmaan velvollisuuteni sain kuitenkin hoidettua. Pienen etsinnän ja avunpyyntöjen jälkeen löysin hallintorakennusten viidakosta sen oikean ja 15:stä kerroksesta Finland Trade Centerin. Sain kunnian olla näiden vaalien ensimmäinen Taiwanilla äänensä jättänyt suomalainen, ja itsellenihän tämä oli myös ensimmäinen äänestys presidentinvaaleissa konsanaan (lukuunottamatta isäni järjestämiä leikkivaaleja meille lapsille Halosen ja Ahon taistellessa presidentin tittelistä). Historiallista, historiallista. Ehdokkaista uljain kilvan voittakoon!
Jotta ei jäätäisi liian syvälle vakavien maallisten aiheiden pariin, niin tähän loppukevennykseksi tarjoilen kuvan päivän lounaastani. Kiireisen taiwanilaisen tavoin ostin ruuakseni bussiaseman 7-elevenistä eli jokaisessa kadunkulmassa nököttävästä elintarvikekioskista muutaman epämääräisen liha-, tofu- ja mössömöhkäleen. Herkkuako? Noh, piti hengissä. Syökää hyvin että jaksatte!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti