Täällä sateenvarjot on kova juttu. Sadetta ei kuitenkaan piisaa läheskään päivittäin, vaan kadut täyttyy myös aurinkoisella säällä varjon alla kulkevista. Kummallisuus johtuu paikallisesta kauneusihanteesta: mitä vaalempi sitä kauniimpi. Samasta syystä täällä monet kääriytyy kuumimmillakin helteillä pitkiin housuihin, erillisiin käsivarsisuojiin, leveälierisiin hattuihin ja lippoihin sekä umpikenkiin. Samaan aikaan meikä vuotaa vieressä hikeä litrakaupalla ja toivoisi olevansa nudistirannalla. Melkein naurattaa, mutta samaan sarjaan kuuluvat myös suomalaiset rantaleijonat. On se kumma kun ei ihmiselle kelpaa se väri mikä ihoon on maalattu.
Tänään matkustin ensimmäistä kertaa skootterin kyydissä. Niitä on täällä siis paljon, varmaan enemmän kuin asukkaita. Jalankulkijana välillä hirvittää kun nuo kaksipyöräiset ovat useimmiten juuri niitä kahjoimpia kuskeja. Onnettomuuksia sattuukin kuulemma paljon. Onneksi kypärän käyttö on viimeisimpien vuosien kuluessa yleistynyt, mutta edelleen on yleistä nähdä pieni perhe matkustamassa skootterilla ja vain isän päässä killuu jonkinlainen suojus (jos sielläkään). Lapsia kun ei niin helposti
sakoteta. Tämä vasta on oivaa logiikkaa!
Eilinen kului mukavasti eskarikavereiden Teijan ja Elinan kanssa Taipein eläintarhassa. Oli hauskaa olla taas hetken aikaa kuin turistina vaan ihmetellen kovaan ääneen suomeksi kaikkea kummallista ja huvittavaa. Eläimillä oli pääosin oikein hyvän tuntuiset oltavat, joten saimme puhtaalla omatunnolla seurailla otusten puuhastelua. Vaikuttavin näky löytyi kuitenkin aitausten ulkopuolelta läheiseltä vuorelta, jonne suhautimme Elinan kanssa sellaisella näköalavaunulla, joka killui kolmen sadan metrin korkeuteen yli vehreiden metsien. Illan laskeutuessa vaeltelimme jossain kinttupolulla ja yhtäkkiä polun molemmin puolin huomasimme hämähäkinverkot ja niissä pari hieman kämmentä suurempaa kahdeksanjalkaista. Nannaa. Kaikille araknofobiakoille iloista päivänjatkoa tämän kuvan myötä!
Hei Ruuska!
VastaaPoistaHieno hämähäkki.
T. Eräs alpakka
Hei rakas serkkuni! Luulin jo kommentoineeni, mutta ei sitä täällä näy. :( Joka tapauksessa ihana seurata siun seikkailuja eksottisessa Taiwanissa! Olet kyllä rohkea! Iloa, reippautta ja enkelinsiipiä elämääsi toivottaa Jenni <3
VastaaPoistaIhan mahtista on kyl lukee kun törmäilet pikku hämppyihin ja muuta mukavaa! Siunausta eloon ja oloon ja paranemisia! (:
VastaaPoistaT. Innolla seuraavaa postausta odottava
Hei rikkaat ja rakkaat, eläinkunnan edustajat, sukukalleudet ja pojankoltiaiset! Tosi hauska huomata että joku näitäkin rustailuja lukee, jeah. Ja Jenni hei, rohkeuden ja hulluuden raja on häilyvä...Täällä itse kaukana ollessa lukee sunkin blogia ihan uusin silmin (vaikka sähän nyt oot jo vähän enemmänkin kotiutunut...:) Sulle myös kovasti siunausta, voi kun nähtäisiin joskus taas! Niin ja kaiffareille kans kaikkea hyvää ja kaunista eloon!
VastaaPoistanannalta nimenomaan näyttää nuo hämpyt
VastaaPoistat.nanna
Jumankekka Lisbeseni, nyt vasta mie ehdin ruveta lukemaan tätä blogia. Yritän muistaa liiankin huonolla rukousmuistillani rukoilla teikäläisen puolesta, Heiskasten ja myös kotimaan perheen puolesta. Ristirockissa oli mukava nähdä Maija meiningeissä ja Idskukin, hieman harmitti kun Lisbeä ei näkynyt, tietenkään. Pitää viestitellä jossain vaiheessa jotakin kautta että miten siellä tarkemmin ottaen menee! Terkut kanssa toiselta puoliskolta. Oot tärkeä! Tää lähti seuraukseen.
VastaaPoista