Viisumivääntöä

Tässä hieman kertomusta au pairin oleskelun virallisesta olemuksesta Taiwanissa, eli mitä virkavalta sanoo. Olen ollut maassa viisitoista päivää vaille kolme kuukautta. Taiwanissa saa lain mukaan oleskella korkeintaan kolme kuukautta ilman viisumia. Koska tiesin vierailuni venyvän pidemmäksi hain jo Suomessa itselleni viisumia. Siihen kuvioon kuuluikin yllättävän monta mutkaa ja muutosta, sillä au pair on taiwanilaisille melko vieras työmuoto eikä Suomen lähetystössä oikein tiedetty että minkä viisumin minä tarvitsisin, mutta lopulta minulle luvattiin jonkinlainen rajattomasti uusittava kolmen kuukauden turistiviisumi. Näillä eväillä lähdin kesällä matkaan.

Maahan saapuessani passiini leimattiin saapumispäivä, mutta viisumiin ei tehty merkintöjä. Päättelimme tästä, että ensimmäiset kolme kuukautta voin oleskella maassa sillä kaikille sallitulla ajalla ja sen jälkeen viisumi astuu voimaan. Takarajan lähestyessä hurautimme eilen Jonten kanssa epämääräisen oloiseen virastoon, joka hoitaa ulkomaalaisten maassaololupia ja muita vastaavia. Tiskillä selitimme lyhyesti tilanteeni ja pyysimme viisumin leimausta. Mukava virkailijatäti iskikin käteemme uuden viisumihakemuspaperin ja ilmoitti, että lisäksi meidän pitäisi tehdä kirjallinen selvitys maassaoloni syistä, suunnitelmista ja budjetista. Suomessa myönnetyllä viisumilla ei tuntunut olevan paljon mitään painoarvoa. Nainen myös ilmoitti, että toisin kuin Suomen päässä oli annettu ymmärtää viisumia ei voi enää kolmen kuukauden päästä uusia, vaan jatkoa halutessaan on poikettava väliaikaisesti pois maasta. Hämmentävintä tilanteessa oli, että ennen muita kysymyksiä täti vaati ensimmäiseksi todisteita siitä, että minulla tai isäntäperheelläni on todella varaa elättää minut. Raha tuntuu ratkaisevan niin monessa tilanteessa. Selvitykseen ei saanut merkata mitään kiinan opiskeluista, koska opiskelijana tarvitsisin opiskelijaviisumin. Myöskään  mistään vapaaehtois- tai muusta työnteosta ei saanut mitään merkitä, sillä silloin minulla pitäisi olla työlupa. Yhdessä päivässä pitikin siis yhtäkkiä keksiä minulle kolmen kuukauden ohjelma täyteen erilaista turistitouhua ja maan kulttuuriin tutustumista. Jonteltahan tuo kävi taidolla, onneksi.

Tänään skootteroimme uusin voimin ja paperein koittamaan onneamme. Jonten kursimat kertomukset olivat toki oivat, mutta silti oli mahdollista ettei viisumia myönnettäisi. Naisen tutkiessa papereita Jontte kertoi, että hän ja isäni ovat vanhoja luokkatovereita. Siitä naisen ilme heti kirkastui ja asenne muuttui vielä leppoisammaksi. Täällä nimittäin arvostetaan tuollaisia toverisuhteita melkein enemmän kuin sukulaisuutta. Jontte kertoi myös olevansa isäni tavoin pastori. Nainen kävi lyömässä leimat passiini ja palasi kertoen, että näin heppoisilla perusteilla ei yleensä maassaololupaa myönnetä, mutta koska Jontte ja isäni ovat pappeja, kristityt ovat tehneet Taiwanissa paljon hyvää ja hengellisen työn tekijöitä pidetään arvossa, niin hän päätti kuitenkin hyväksyä hakemuksen. Pieni tuuletus Jeesukselle oli kotiin mennessä paikallaan.

Nyt voin huokaista helpotuksesta teekupin äärellä ja ottaa alla lököttelevän Taipein eläintarhan asukin tavoin rennosti taas muutaman kuukauden eteenpäin. Ja mikäs tässä rentoutuessa - olenhan virallisesti yhdeksän kuukauden elämysmatkalainen!