Kirkonmenoja

Vuoden 2011 neljäs adventti on vierähtänyt historiaan. Silkasta kirjoittamisen ilosta ajattelin kertoa eilisen eli sunnuntain kirkonmenoista. Valitettavasti kamera jäi kotiin, joten kuvatarjonta on köyhääkin köyhempi. Näin käy joskus, paremmissakin piireissä.

Muun talonväen jäädessä vetelemään sikeitä pastori J. Heiskanen ja minä hyppäsimme vähän ennen kymmentä mopon selkään ja sujautimme Banciaon kirkkoon eli erääseen pieneen kerrostalohuoneistoon muutaman kilometrin päässä. Jontella oli saarnavuoro ja minä missasin kolmannen adventin jumiksen flunssan takia, joten aamurähmää silmistä kaivellen säilytin itsekurin ja lähdin mukaan. Skoban päällä liikenteen vaaroja väistellessä ajattelin ihmeissäni että näinkin sitä viimeistä adventtia voi viettää. Aurinko vilahteli pilviverhossa, vauhdin viima sai silmät siristymään ja suurin osa ympärillä huristelevista taiwanilaisista ei varmaan koko päivänä suonut yhtäkään ajatusta tulevalle joululle. Suomessa on joskus harmittanut se kun kaikki maallinen jouluhäslinki ja hösötys tuntuu tuovan ihmisille aivan liikaa huolta ja paineita eikä kaiken touhun keskellä ehditä iloita ja nauttia siitä mitä sen yhden beibin syntymä ja elämä lopulta on meille antanut - ilman yhtään vastalahjaa. Täällä ei aivan samanlaista jouluhysteriaa löydä sanomalehtien sivuilta, katukuvasta tai ihmisten kodeista, kiinalainen uusi vuosi kun vie kaiken tuon sähäämisinnon.

Saavuimme kirkkoon kymmenen maissa. Kirkkosali oli edellisen päivän häiden jälkeen vielä kukkakoristeiden täyttämä eikä joulupallojen ja isojen orkideakimppujen räikeä sekasotku tuntunut häiritsevän ketään. Penkeissä istuskeli muutama seurakuntalainen, "kanttori" eli joku vapaaehtoinen naishenkilö soitteli pianoa nurkassa ja kirkkosalin viereisessä keittiössä puuhasteli pari naista. Kymmeneltä alkava jumis lähti käyntiin tuttuun tapaan noin vartin myöhässä. Ihmisiä valui paikalle lähes koko kaksituntisen palveluksen ajan ja lopulta laskin pienen kirkkosalin täyttäneen väkimäärän pääluvuksi kolmekymmentäkaksi.

Homma kulki tuttuun tapaan. Ensimmäinen tunti laulettiin ja ylistettiin, seuraava tunti taas sujui saarnan ja kirkollisten ilmoitusten parissa. Väleissä rukoiltiin, kerättiin kolehti, lausuttiin uskontunnustus ja lopussa saatiin pastorilta siunaus. Erityisesti tässä kirkossa ollaan kovin sitkeitä laulajia ja niin tunnin aikana ehdittiin laulaa neljä laulua. Jokaista pientä veisua veivattiin siis noin vartin verran. Vaikka musiikista pidänkin niin melko lukutaidottomana vaati kestävyyttä jaksaa hymistä seisaaltaan samojen säkeiden toistuessa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Jontte saarnasi Marian ilmestymispäivän tekstistä hyvin. Kiina meni minulta suurimmaksi osaksi ohi, mutta jumalanpalveluksen jälkeen sain suomenkielisen version luettavakseni. Joku ehkä miettii miten voi kestää viikottaisen lähes tunnin saarnan kuuntelun kun ei siitä käytännössä mitään ymmärrä. Niin, samaa ihmettelen itsekin joskus, mutta paras vastaus taitaa olla kulunut "harjoitus tekee mestarin". Olen myös ottanut tavakseni lueskella Raamattua samaan aikaan ja niin aika kuluukin kuin siivillä. Ja mikäs siinä ollessa, Jumalahan meitä palveluksessa palvelee emmekä me Häntä.

Kaikki hyvä loppuu aikaan, niin tämäkin jumalanpalvelus. Hetken mamojen ja muiden kirkkokansalaisten kanssa juteltuamme suuntasimme kotiin herättelemään joululomalaisia. Terveisiä vaan kaikille vielä 22. päivä kouluissa puurtaville suomalaisille, amerikkalainen koulusysteemi osoittaa ajoittain tiettyä fiksuutta...

Joulusta lisää, kunhan se saapuu. Hyvällä mallilla ollaan jo, piparit kun saatiin tänään paistettua. Pellille ilmestyi myös yksi Taiwanin ja yksi Suomen mallinen piparkakku. Kukahan olisi tehnyt...? Huomenna taitaa saavuttaa puolivälinsä tämä Taiwanissa asustelu, jos laskutaitooni on vielä luottamista. Nyt iltatunnelmissa, siksi surkean kuvattomuuden putken katkaiskoon auringonlasku muutaman päivän takaa katoltamme kuvattuna. Rauhaa ja rakkautta!