Innosta puhkuen aloitan tämän tekstin, sillä ajattelin kertoa eräästä erittäin mielenkiintoisesta vapaa-ajantoiminnastani täällä. Olen alkanut viettää perjantai-iltani Ximenissä eli muutaman metropysäkin päässä kotoani parin nuoren amerikkalaisen kotona kokoontuvissa illoissa. Nämä kristityt saapuivat Taiwaniin kolmisen vuotta sitten tarkoituksenaan perustaa Ximeniin kirkko ja sen yhteyteen pieni kahvila. Tähän liittyvät myös perjantain illanvietot, jonne ovat kaikki tervetulleita. Näin kerätään yhteyksiä, tutustutetaan kristittyjä nuoria toisiinsa ja vietetään hauskaa aikaa yhdessä pelaillen, rukoillen ja jutellen. Pieneen kerrostaloasuntoon saapuu viikoittain n. 20-40 nuorta ja nuorta aikuista. Toiminta ei ole sidottu mihinkään seurakuntaan vaan pyörii täysin nuorten vieraanvaraisuuden ja innon voimin. Niin, tietenkin kaikkeen antaa tarkoituksen ja innon yksin Jumala, kiitos Hänelle.
Viime viikolla päätettiin muutaman hengen voimin lähteä illalla kaduille kohtaamaan heitä, joista paljon puhutaan mutta vähemmän autetaan: kodittomia ja köyhiä. Taipeista löytyy todella yllättävän paljon kodittomia, jotka asustelevat puistoissa tai kujilla ilman kotia, työtä tai minkäänlaista tukea yhteiskunnalta. Työputkesta putoaminen esimerkiksi sairauden, onnettomuuden tai huumeiden takia jättää täällä ihmisiä tyhjän päälle. Anteliaiden sukulaisten puuttuessa neuvot ovat vähissä, sillä työttömyyskorvaukset ja muut sosiaaliturvan aakkoset ovat vielä vähän hakusessa.
Poikettiin 7-11:iin ruokaostoksille ja nuudelipurkit, leivät ja vesipullot kasseissa suunnattiin matkaan. Jännitti hullusti sillä en ole tällaista aiemmin pahemmin harrastellut etenkään maassa, jossa tavalliset kaduntallaajat eivät osaa sanaakaan englantia ja oma kiinani on surkuteltavan alkeellista. Olin vielä porukkamme ainoa ei-taiwanilainen, mutta muut lupasivat kaikin tavoin auttaa minua ulkomaalaista.
Kiertelimme muutaman tunnin verran kujia ja pysähdyimme useiden luokse tarjoamaan ruokia ja juttuseuraa. Parin kokeilun jälkeen minäkin rohkaistuin niin että luonnostani sosiaalisena menin etunenässä kyselemään puistonpenkeillä lojuvilta heidän päivästään ja elämästään. Kun jutustelu oli saatu käyntiin niin oli helppo tiedustella tiesikö henkilö mitään Jeesuksesta ja tarpeen tullen kertoa hänestä enemmän. Tässä vaiheessa kavereideni tulkkausapu oli kultaakin kalliinpaa, vaikka oma englantinikin tökkii edelleen saati sitten heidän vielä yksinkertaisenpi kielitaitonsa. Juuri siksi tuntui niin mahtavalta kun onnistui rakentamaan yhteyttä täyden kielimuurin yli. Monien kaduntallaajien kanssa pääsin rukoilemaan. Kyyneleitäkin saatiin välillä seuraksi.
Eilen teimme saman kierroksen ja luultavasti jatkamme tätä jatkossa joka viikko. On huimaa nähdä kodittomissa tapahtuva muutos kohtaamistemme aikana. Alkuun epäilevä ja masentunut miekkonen saattaa vastailla vastahakoisesti kysymyksiin, mutta hetken päästä hän voi jo kertoa elämänsä karikoista ja pyytää Jeesusta elämäänsä. Siinä jos missä näkee Pyhän Hengen täydessä toiminnassa. Taiwanilla keskustelu uskosta on täysin luonteva aihepiiri eli kiusaantuneisuus on täysin eri luokkaa kuin Suomessa. Alkuun tuntui hirveän nololta mennä ihmisten luo pelkkä muoviin pakattu leipä kourassa, eikä sanojakaan tuntunut löytyvän. Tiedän, ettei se yhden illan ateria paljon auta kun lähtiessäni ihminen joutuu kuitenkin käpertymään kylmään kadunkulmaan unta etsimään ilman tietoa seuraavan päivän ruuasta. Työhön ryhtymällä olen kuitenkin joutunut ymmärtämään, että on paljon parempi antaa "liian vähän" rukouksen kera kuin ei mitään. Jos ei koskaan uskalla yrittää auttaa ei voi myöskään nähdä millaista jälkeä Jumala voi tehdä minun kurjien käsieni kautta. Yksin tämä kaikki olisi yhtä tyhjän kanssa, mutta Jeesus messissä voi jättää turhat huolet selän taakse.
Tähän työhön liittyen myös vinkki teille lukijoille. Eilen minua jäi vaivaamaan 70-vuotiaan kodittoman miehen paljaat jalat kun itse istuin vieressä villoihin kääriytyneenä. Eikä hän ollut ainoa sukaton. Laitoin tästä jo muutamille ystäville viestiä ja sanon samaa tässäkin. Jos sinua tai jotakuta tuntemaasi innostaa kutominen, niin voisit halutessasi tekaista villasukkaparin tai useammankin näille katujen asukkaille ja lähettää ne minulle perille toimitettaviksi. Osoitteen saa pyytämällä. Herra siunatkoon lahjamme.
Tällaista tällä kertaa. Vietimme tänään Annin kanssa leppoisan aamupäivän kaksin Tuikun ja Jonten työtehtävien vuoksi, ja opetin neidolle tiskauksen saloja. Pienellä harjoituksella saan tuosta tytöstä vielä oivan kotityöapurin. Tässähän vielä muuttuu laiskaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti