Ihmismassojen seassa uuteen vuoteen

Viikon seitsemäs päivä on tunnetusti lepopäivä. Niin minullakin kuuden päivän reppureissaamisen jäljiltä. Ilokseni voin kertoa olevani edelleen hengissä, hyvissä voimissa ja tavattoman onnellinen elämästä ja sen pienistä iloista. Esimerkiksi siitä että kotiin palatessani pöydälläni odotti paksu pinkka postin tuoneita joulumuistamisia, mukana mm. hääkuva, Fazerin joulusuklaata, otteita Keskisuomalaisesta ja paljon kauniita sanoja ja hyviä uutisia. Tai siitä että rakas hoitomuksuni häiritsi päivän lehdenlukuhetkeäni kiehnäämällä sylissä kuin viimeistä päivää. Tai siitä että saan vihdoin rasvata rutikuivia sormiani kärsittyäni viikon yöpöydälle unohtuneen käsirasvan puutteesta.

Tour Taiwanista seuraa raporttia pikapikaa saatuani kuvat ja jutut lajiteltua sekä koneella että päässäni. Jaan kuitenkin ensin reissun loppuhuipennuksen eli vuodenvaihteen Taipeissa. Palasin kotiin viime vuoden viimeisenä päivänä iltasella, ja kello puoli yhdeksän lounaan, matkatavarainpurun ja pienen hengähdystauon jälkeen hyppäsin metroon noin tunti ennen puoltayötä. Heiskaset kyllä ehtivät varoitella ruuhkasta kaupungilla, mutta enhän minä ollenkaan käsittänyt mitä "ruuhka" Taiwanin väkimäärällä tarkoittaa.

Taipein korkeimmasta rakennuksesta eli Taipei 101:n seinistä räjäytetään joka vuodenvaihde ilmoille valtava ilotulitusspektaakkeli. 101 eli kiinalaisittain "Ii-ling-ii" on korkeudeltaan 508 metriä ja siellä kulkee maailman toiseksi nopein hissi, jonka koneisto on suomalaisen Koneen käsialaa. Uudenvuoden ilotulitus kesti tänä vuonna 202 sekuntia ja maksoi sellaiset reilut 700 000 euroa. Että tällaista rahankäyttöä. Tämä on taiwanilaisille vähän kuin meidän joulurauhanjulistus eli paikalle pääsevät suuntaavat katsomaan hommaa livenä ja loput tuijottavat showta telkkarista. Voitte siis kuvitella mitä tämä tarkoittaa noin 23 miljoonan asukkaan piskuisella saarella.

Itse suuntasin illalla Sun Yat-Set Memorial Hallin tietämille. Muistin, että sieltä on hyvät näkymät tornille, ja aukea alue on niin iso, että arvelin sieltä helposti löytyvän jokin mukava katselupaikka. Leukani taisi hitusen loksahtaa astuessani ulos metrosta. Vastassa oli valtatie, joka oli suljettu liikenteeltä ja oli nyt täynnä kadulla istuvia ihmisiä katseet suunnattuna kohti puiden takana kohoavaa tornia. Jatkoin ihmismassojen mukana matkaani kohti S.Y.S. hallia ja puistoa ja pitkän puikkelehtimisen, änkemisen ja sujahtelun jälkeen edessäni avautui muistomerkin yläportailta huima näky: tuhansien ja tuhansien mustatukkaisten taiwanilaisten lauma oli täyttänyt koko aukion, puiston ja jokaisen näkyvissä olevan tilan, josta vain 101:n näki. Huimaa.

Kahden jutustelevan mummon ja innoissaan valokuvaavan nuoren miehen välissä laskin koko paikalla olevan kansan mukana 101:n huipulta heijastettuja sekunteja vuodenvaihteeseen ja katselin vuoden ensimmäiset hetket luultavasti elämäni kalleinta tulishowta. Kyllä kiinalaiset osaavat tuon homman. Seuraa muutama otos noista hetkistä.

Viimeisimmän kuvan hetkellä mieleeni noisi lähinnä valtava pölyhuiska, mutta mistäs sen tietää jos juuri sitä näkyä olikin tavoiteltu. Räjähdysten loputtua koko väkijoukko yltyi hurjaan mekkalaan taputusten, kiljausten ja uudenvuodenhuutojen kera. Toki minäkin kiljuin mukana kaikille mahdollisille sekä englanniksi että kiinaksi hyvää uutta vuotta. Lähimmät seisoskelijat saivat hyvät naurut kielitaidonnäytteistäni.

Valokuvaaminen tänä historiallisena hetkenä oli tietenkin ykköspuuhaa kaikilla suunnilla. Niin minäkin yritin viritellä kameraani jotenkin kelpoon laukaisuasentoon, mutta taisi touhu näyttää niin epätoivoiselta että eräs mukava nuoripari tuli tarjoamaan apuaan. Tietenkään järkkäriä tuntemattoman käsissä eivät kaikki valotukset ja muut menneet ihan kohdalleen, mutta ainakin tässä otoksessa loistaa eräs maukkaimmista matkaostoksistani eli mauttomuudessaan suorastaan hienoksi luokiteltava takki.

Kuvaushetken jälkeen jäimme vielä juttelemaan uusien tuttavuuksieni kanssa. Meni pitkän aikaa ennen kuin tajusin kysyä heiltä osaavatko englantia ja niin lopulta vaihdoimme itselleni hieman vahvempaan kieleen. Tämä oli hyvä osoitus siitä ettei oppi ole ojaan kaatanut vaan juttu luistaa nykyään jo ällistyttävään tahtiin myös paikallisten äidinkielellä. En taida ikinä lakata ihmettelemästä tätä taitoa. Catharine ja poikaystävänsä Thomas olivat mitä mukavimpia heppuleita ja vaikka ikää olikin viisitoista vuotta minua enemmän niin tuntui aivan kuin olisi ikäistensä kanssa jutustellut. Kotia kohti lähtiessä vaihdettiin yhteystietoja ja naurettiin sitä että kyllä taitaa olla onnekas vuosi tulossa kun jo ensimmäisen tunnin aikana löydettiin uudet ystävät.

Kotimatkalle lähtiessäni vasta tajusin mitä reilun miljoonan ihmisen purkautuminen pieneltä alueelta koteihin tarkoittaa. Metropysäkit kuhisivat jonottavaa kansaa, poliiseja ja järjestysmiehiä heilui kaikkialla yrittäen hallita täydellistä kaaosta ja koko leveä pääkatu oli todellisen pyhiinvaelluksen näyttämö, kun jonottamaan kyllästyneet kansalaiset lähtivät kulkemaan kohti seuraavia pysäkkejä. Samaan joukkoon liityin minäkin, ja vasta parin tunnin ja monen kilometrin jälkeen pääsin sujahtamaan metroon ja kotiin. Reissu venähti hieman odottamaani pidemmäksi, mutta kyllä kannatti.

Tämän kuvan viestiin voin täydestä sydämestäni yhtyä. Taiwan ja asukkaansa Ruuska toivottavat kaikille suunnattoman siunattua vuotta 2012!