Illan ajatusvirtaa

Terveisiä huumaavasta dataushetkestä. Istun iltaa kirkkaan tähtitaivaan alla jättitraampoliinilla. Saunan jäljiltä märkää tukkaani pörröttää lämmin ilmanvire, ja välillä pistelen mandariinia poskeeni. Talon vieressä kasvavien puiden kätköissä sirittää jotain pikkuotuksia, ja silloin tällöin kaukaa kuuluu auton huristusta. Paikka on etelässä Hengchunin kansainvälisen lähettien keskus Oasiksen kattotasanne. Tämä on sitä todellista maaseutua. On hämmentävää huomata miten paljon nautin tästä Taipein ulkopuolella oleskelusta. Tuntuu kuin olisi aivan eri maassa. Kai tämä on juuri sitä Taiwanin rikkautta ja monipuolisuutta. Tähtitaivas, raikas, lämmin ja aurinkoinen ilma, ympäristön hiljaisuus ja luonto... Hiiteen kaikki miljoonakaupungit, maalla sielu lepää!

Mistä tällainen tilanne? Itse asiassa olen täällä etelän palmujen huminoissa työmatkalla. Tänä viikonloppuna on vuosittainen Taiwanin lähettien kokous, ja paikkana tällä kertaa tämä amerikkalais-taiwanilaisen pariskunnan ylläpitämä lomapaikka Oasis. On huvittavaa, että olen käynyt täällä kerran aiemmin yli kolme vuotta sitten vieraillessani ensimmäistä kertaa Taiwanissa, ja astuessani eilen sisälle paikan isäntä sanoi muistavansa minut. Hauskojen jälleennäkemisten sarja ei ota loppuakseen. Sosialisoituna au pairina olen täällä tietenkin lastenhoitajana, tällä kertaa kolmen pikkutytön auktoriteettina ja "auktoriteettina". Myös epävirallinen kanttorin virka hoituu tässä ohella. Näin illalla muiden painuttua pehkuihin on hyvää aikaa hengähtää ja nauttia rauhassa etelän onnesta, ja parhaitenhan se sujuu näin tammikuun pimeässä yössä t-paidassa ja shortseissa ulkoilmassa näpytellen. Näinä hetkinä ei paljon harmita yhden Suomen lumikauden missaaminen.

Huomaan että viikon junamatkani käänsi täällä olemisessani uuden vaiheen. Vietettyäni Taiwanilla noin kolme kuukautta huomasin koti-ikävän ja Suomi-kaipuun alkavan todella vaivata. Olinkin ihmetellyt että miksi lähtö Suomesta sujui aikoinaan niin helposti ja kivuttomasti - ikävän aika olikin vasta myöhemmin. En tiedä millaisilla sykleillä muiden ulkomailla muutamasta kuukaudesta vuoteen tai vuosiin asuvien tunnelmat vaihtelevat, mutta uskoisin jokaisen käyvän samoja sopeutumisen vaihteita läpi. Alkuun olin pääasiassa innoissani kaikesta mahdollisesta ja kulutin kaiken mahdollisen energian kulttuurin yllätyksiin sopeutumiseen. Marraskuun alkupuolelta lähtien taas ikävä otti melkoisen otteen mielialassani. Suomi ja kaikki rakkaat siellä saivat kultaiset reunukset, ja Taiwan tuntui kovin puutteelliselta ja ahtaalta maalta elää. Tänä aikana sain syvimmin tuntea sitä mitä rakkaus on, ja millaista kipua todellinen välittäminen saa aikaan. Etäisyys ja erossa oleminen näyttävät parhaiten rakastamiensa ihmisten ja asioiden arvon. Kyyneleiden läpi näkee kirkkaammin. Nyt alkaa näyttää siltä että onneksi siihenkään haikailun aikaan ei tarvitse jäädä, vaan pystyn jälleen katsomaan myös tätä kotimaatani lempeästi silmiin. Täydellinen ei sekään ole, ja monesta jutusta olen edelleen totaalisesti ulkopuolinen, mutta Jumalan armosta voin ottaa joka päivä uuden alun ja jatkaa rakastamisen opettelua.

Huomenna koko kiinalaisen kulttuurin omaksunut maailma kokoontuu juhlimaan kiinalaisen uuden vuoden aattoa. Vuoden suurin juhla täynnä perinteitä, perheyhteyttä ja uuden alun riemua. Vaikkei oma juhlintani varmastikaan suju paikallisittain tyylipuhtaasti ja tietämykseni juhlasta raapaisee vain pintaa, elän silti hengessä mukana ja iloitsen taiwanilaisten ystävieni puolesta. Ja tietenkin raapustelen tänne jotain paloja.

On aika päättää tämä tunnelmallisesta iltahetkestä siinnyt virtuaalinen tuherrus ja siirtyä nauttimaan unimaailman loistosta. Hiukan houkuttaisi viettää yö tässä trampoliinilla, mutta tässä kökötellessäni on illan vileys jo hiipinyt jäseniini niin että sänky tuntuu jo tavallisuudestaan huolimatta ihan kivalta. Loppuun vielä kuva tästä katolta valoisaan aikaan näkyvästä riisipeltonäkymästä. Ruokaa nälkäisille maan/täällä saadaan kasvamaan. Kiitos seurastasi ja erittäin onnellista jatkoa päivääsi!