Torikadun näkymiä

Huomenta, päivää, iltaa ja yön rauhaa ystävät ja muut verkossa roikkuvat! Taipei ei pettänyt tälläkään kertaa: ensimmäinen aamu mukavan etelänloman jälkeen valkeni viileän sateisena. Kesä oli kyllä ihan leppoisa täälläkin mutta talvi pitäisi kai tässä maassa viettää jossain aivan muualla. Ilmanala älköön silti pilatko tämän eläjän päiviä. Sadepäivinä kun voi hyvällä omatunnolla tarttua koko iltapäiväksi hyvään kirjaan tai aivotoiminnan lamauttavaan elokuvaan. Molemmat kuuluvat tehokkuutta huokuvan länsimaisen elämäntyylin halveksimaan ajanviettokategoriaan, eli sopivat minun sapattivuoteni ohjelmistoon oikein hyvin. Terveisin Peter Halldorfin Koskematon maa ja komedia Last Holiday.

Tässä tekstissä haluan tarjota teille pienen tutustumiskäynnin tavalliseen taiwanilaiseen torikatuun. Tästä maasta löytyy monenlaisia toreja: vaate-, ruoka-, kukka-, koru-, lintu- ja huonekalutoreja kuhisee ympäri Taipeita. Turisteille tutuimpia ovat yötorit, eli iltapäivästä aukeavat kadut/alueet, joilta löytyy pieniä kojuja ahdettuna vieri viereen. Tarjolla on vaatteita, koruja, taiwanilaista purtavaa isoon ja pieneen nälkään, hierontaa, keittiötarvikkeita, "aitoja" Rolexeja ja muita sekä paljon erilaisia pelejä, sellaisia mitä suomalaisissa huvipuistoissakin yläänsä nököttää (ammuntaa, flipperiä, ongintaa et cetera).

Minua kiehtovat kaikista kaduista eniten juuri ruokatorit. Siis ei ne missä on vain ruokapaikkoja vaan juuri ne, joista löytää tuoreimmat raaka-aineet. Enhän minä sieltä melkein koskaan mitään osta, mutta on niin kiehtovaa katsella tuoreiden hedelmien kekoja, myyjiä leikkaamassa valtavia lihakimpaleita ja mitä oudoimpia "herkkuja" kananjaloista kalanpäihin ja ties mihin sisäelimiin. Suomen hygieniatasoon tottuneelle nousee pala kurkkuun pelkästä myyntitiskien näkemisestä, mutta ensijärkytyksestä toipunut voi todella nauttia siitä aidosta tunnelmasta, joka myyjien kailottaessa ja ostajien maleksiessa vallitsee. Tässä joitakin otoksia viikon takaa kun kävelin Yongchun torikatua päästä päähän.

Koita haistaa, kuulla ja tuntea kuvien kautta noita näkymiä. Kävelet myöhäisillan hämärässä lampuin valaistua kapeaa katua, jonka molemmin puolin on notkuu pöytiä ja maassa lojuvia koreja, ammeita ja lakanoita lihojen, vihannesten, hedelmien ja vaikka minkälaisten syötävien juttujen painosta (voiko maahan levitetty kangas notkua?). Ympärilläsi pörrää mummoja, betelpähkinöitä jauhavia karskeja miehiä, kotiäitejä ja laiskureita saastuttavien skoottereidensa päällä körötellen. Yksi myyjä pilkkoo sian jalkaa, toinen punnitsee säkillistä kellohedelmiä ja kolmas huutelee ohikulkijoita ostamaan maukkaita inkiväärejä. Moni vilkaisee sinua ulkomaalaista muutamaan kertaan pidempään, joku miekkonen huutaa perääsi iloisesti "hello you, happy new year" ja useimmat vastaavat hymyillä, jos uskallat itse heittää heille hymyn. Niin arkista, niin luontevaa ja juuri siksi niin kiehtovaa.

 

Kiitos EU:n direktiivimylläkän tällaista on Euroopan tietämiltä vaikea löytää. En sano onko se hyvä vai paha, mutta nautin täällä ollessani näiden torikatujen huolettomasta vilskeestä.

Herra antaa ilon ja toivon jokaiseen päivään. Muistakaa se baanoilla ja kurveissa, ja te jotka ette sitä vielä tiedä: ottakaa selvää, minkä lahjan Jeesus on teille antanut. Päivänsä ja tekstinsä kuittaa hoitotäti Roserock.