Kiinaa kiitos - sie sie!

Koulunkäynti ei suinkaan loppunut valkolakin päähän asetteluun, vaan tänään pääsin pitkästä aikaa takaisin opintielle. Kouluunmeno oli vaarassa Taiwanin yli liikkuvan taifuunin johdosta, mutta tällä kertaa vain lasten koulut suljettiin. Tietenkin ensimmäisen koulupäivän olisi voinut aloittaa tyylikkäämmin kuin nukkumalla pommiin, mutta onneksi Jontte on tässä suhteessa yhtä tehokas kuin oma isäni - kiitokset vain monista pelastetuista aamuista! Tukka pystyssä ja silmät sirrissä sitten päräytin Jonten opastuksella kolmella metrolla oikeaan osoitteeseen kielikoulurakennuksen neljänteen kerrokseen ( joka muuten täällä usein puuttuu taloista, numero neljä kun äännetään lähes samoin kuin sana kuolema, eikä taikauskoinen taiwanilainen halua kuolemankerroksessa asustella). Huonot ennusmerkit eivät kuitenkaan tätä naista masentaneet - oppikirjat vaan kainaloon ja takapuoli pulpetin taakse!

Ensimmäiset kolme tuntia saivat minut vakuuttumaan muutamasta asiasta. Ensinnäkin nostan hattua suomalaiselle kielenopetukselle. Minä ja ryhmän kahdeksan muuta oppilasta (joukossa japanilaisia, yksi englantilainen, yksi jenkki sekä mahdollisesti jokunen muun kansallisuuden edustaja) kuulostimme lähinnä karjalaumalta mylviessämme tunti toisensa perään opettajan jäljessä äänteitä pöö, phöö, möö, föö, töö, thöö, nöö, löö ja niin edelleen. Toisto on tietenkin opintojen äiti, mutta voisihan tuota tehdä mielekkäämminkin. Toinen oivallukseni oli, ettei suomalaisen suuta ole tehty kaikkia kiinan äänteitä varten. Ihmeelliset kielellä muodostetut zh-, ch- ja sh- äänteet eivät tuntuneet millään löytyvän kurkusta. Helpottavaa on kuitenkin kuunnella Heiskasten sulavaa solkkausta. Kyllä tästä vielä selvitään! Kolmanneksi oli ihana löytää ryhmästä kohtalotovereita. On väsyttävää elää ympäristössä, jossa ei ymmärrä ympärillä kuuluvaa puhetta ja tekstiä. Ryhmässä tuntuu olevan mukavia veikkosia, joiden kanssa voi varmasti vielä jakaa enemmänkin tuntoja topicista Vieraalla maalla kaukana.

Tasapainoa opiskeluun tuo mm. urheilu, mitä täällä olen alkanut harrastaa lenkkeillen lähesessä joenrannassa. Loputtoman pyörä- ja kävelytien varrella voi iltaisin hölkätä lepakoiden lennellessä pään päällä. Vastaan tulee paljon kulkukoiria, jotka saa välistä kintereilleen, ja tänään vesirajassa makasi kuollut pieni sika. Se oli surullinen näky, mutta muuten maailma näyttää hikeä keräillessä kauniilta.

Tähän loppuun mihinkään mitenkään liittymätön kuva taiwanilaisista siivousvälineistä. Innostakoot se lukijoita paneutumaan entistä innokkaammin puhtauteen - siivous on sikasiistii!