Lyhtyjuhlilla

Kiinalaisen vuodenvaihteen juhlinta alkaa lähestyä loppuaan. Huomenna vietetään juhlakauden 15. eli viimeistä "virallista" päivää. Paikalliset menot ja puuhat ovat estäneet syvemmät pohdiskelut ja tilannekatsaukset juhlasta, mutta toivon mukaan tulevaisuus tuo muisteloita tullessaan tännekin. Yhden hienon päivän kokemuksista haluan silti, yöunien lyhenemisen uhallakin kirjoittaa nyt.

Eilen lauantaina 4. helmikuuta pääsin mukavan sekalaisessa suomalais-taiwanilais-amerikkalaisessa kaverusseurueessa matkaamaan lyhtyjuhlien ytimeen. Köröttelimme aamusta bussilla noin tunnin matkan kaakkoon pieneen Pingxin kylään. Vuoristossa sijaitsevassa kylässä näkyy vielä selvästi Japanin hallintokauden kädenjälki, mutta erityisen kuuluisan siitä on tehnyt kiinalaiseen uuteen vuoteen liittyvä tian dengien eli riisipaperista tehtyjen lyhtyjen ilmaan lähettäminen. Aiemmin lyhtyjä sai lähetellä mistä vain, mutta maahan putoilevien palavien lyhtyjen aiheuttamien onnettomuuksien vuoksi hauskanpito on nykyään sallittu vain muutamissa paikoissa juhlien aikaan ja kuulemani mukaan ainoastaan Pingxissä ympäri vuoden.

Aamupäivä tarjoili sateista ilmaa, mutta väkeä oli silti kertynyt junaradan lävistämälle kylänraitille. Kärsimättömimmät lähettelivät jo lyhtyjään ilmoihin. Pienessä kylässä riitti hetkeksi nähtävää ja valokuvattavaa. Ilokseni voin kertoa että talvi on täällä todella parasta mansikka-aikaa. Noita tuoreita herkkuja löysi jo jouluna hyvään hintaan eikä makukaan ollut paljon kotimaista polkaa kehnompi.

Saanen esitellä jokaisen kotiäidin unelmien kodinkoneen: kanankynintäpönttö. Lintu sisään, kieputus päälle ja pian on tipu kalju kuin Kekkonen. Raaka maailma.

Virkeän liikenteenohjaajan avustuksella löysimme vanhaan japanilaiseen taloon, joka on muutettu ravintolaksi. Oli mahtava kokemus syödä lattiatasossa bambutyynyillä istuen - taidan alkaa harrastaa tuollaista arkenakin.Vaikka ilman tyynyjäkin. Ruokakin maittoi, ja vilkas pöytäkeskustelu pyöri ilmatilassa useamman tunnin sivuten vihreiden politiikkaa, armeijakokemuksia ja buddalaisen mietiskelyn vaikutuksia ihmiskehoon. Kaikkea sitä.

 

Hämmentävässä mutta hyvää mieltä huokuvassa tilannekuvassa syvyyssuunnassa keskimmäisenä elementtinä esiintyy poika nimeltä Tuomas. Hän on sympaattinen suomalainen reissaajatoverini, jonka kanssa tutustuimme Taiwanilla. Muutaman viikon Formosalla viettävä Tuomas toi tähän päivään kuten moneen muuhunkin paljon iloa, käännösapua ja vertaistukea. Hieno mies.

Ruuan päälle oli hyvä lähteä pienelle happihyppelylle tutkimaan lähiympäristöä. Bambupusikot ja söpöt pariskunnat ilahduttivat kulkijoita. Vanhalla sillalla me ulkomaalaiset jäimme ihmettelemään pieniä paperipinkkoja, jotka oli jätetty sillankaiteelle kivien alle. Tunnistin laput uhrirahanipuiksi ja paikallinen ystävämme kertoi ihmisten tuovan rahaa uhriksi joessa ja metsässä asusteleville esi-isien hengille. Rahankäyttäjiä on moneen junaan.

Paluumatkalla jäimme tutkimaan yhtä pudonnutta lyhtyä. Lyhdyn alaosan ritilään kiinnitetään pinkka papereita, jotka palaessaan täyttävät lyhdyn kuumalla ilmalla ja hökötys nousee itsestään ilmaan. Riisipaperille kirjoitetaan toiveita tulevalle vuodelle. Kyseisen lyhdyn lähettäjät olivat toivoneet ainakin terveyttä, rauhaa ja rahaa. Noita nopeasti roskiksi muuttuvia paperikasoja näkyi kaikkialla lähiympäristössä: puiden latvoissa, katoilla, katuojissa...Kuulemma hallitus maksaa jokaisesta kerätystä lyhdystä pienen palkkion, noin 50 senttiä per kappale. Olisihan siinä yksi apinaominaisuutta vaativa sivutulolähde. Ehkä palaan vielä tienuulle.

Illan hämärryttyä pääsimme takaisin väkimääränsä moninkertaistaneelle kylänraitille. Näkymä taivaalla oli käsittämättömän kaunis. Kirkasta kuutamoa kohti nousi joka suunnalta punertavia lyhtyjä. Juhlatunnelma lyhtyjään rautatieltä lennättävien ihmisten kanssa oli mainio ja kohosi entisestään saapuvan junan karkoittaessa väkimassat entistä tiukempaan puristukseen raiteiden laitamille. Ajan kuluessa tungos alkoi hieman ärsyttää, mutta taivasta ihaillessa ikävät tuntemukset vaihtuivat riemuun.

 

  

Emme ehtineet 200:n lyhdyn yhteislähtöön, mutta vähän kauempaakin katsottuna se oli vaikuttava ilmestys. Tungoksessa kadotimme seurueestamme pari henkeä, mutta ilmeisesti ilta jatkui kaikilla hyvillä mielin. Kutistunut seurueemme sai ostettua myös oman lyhdyn. Lyhtyjen lennätyksen historiallinen tausta oli hämärän peitossa myös taiwanilaisilta tovereiltamme, mutta kuulemma perinteinen väri lyhdylle on valkoinen. Se on yleisesti surun väri Taiwanilla eli siitä voisi jotain päätellä. Meiltä oli kuitenkin suru kaukana kirjaillessamme toiveitamme lyhdyn eri puolille. Asetellessamme lyhtyä lähtövalmiuteen joku ohikulkija halusi ottaa meistä valokuvan Tuomaksen toiveen kera, sillä sanojensa mukaan hän "ei ole koskaan nähnyt englantia lyhdyn kyljessä". Huoh.

Lyhtymme kohosi vauhdilla tummalle taivaalle. Vauhtia olisimme kaivanneet myös me kotimatkalle suunnatessamme, mutta kylästä Taipeihin palaavien määrä oli ilmeisesti yllättänyt järjestäjät ja bussijonossa kökötti edellämme satoja ihmisiä. Onneksi junatkin kulkivat, joskin hyvin epäsäännöllisesti, ja täpötäydessä vaunussa pääsimme noin kolmen tunnin seikkailun jälkeen kotikonnuille. Sujuvuutta vaikeuttavat ihmismassat ovat yksi Taiwanin perusolemuksista, niihin täytyy vain tottua.

Tulevana yönä valitaan Suomelle uusi presidentti. Blogiani seuraaville tiedoksi että Taiwanilla vaalit ratkesivat jo viikkoja sitten. Voittajaksi selviytyi herra Ma. Jännä kuulla odottaako kotimaahan palaajaa pressa Ni vai Ha.

Tarkimmat ovat ehkä huomanneet että puolivuotispäiväni Taiwanilla häämöttää lähitulevaisuudessa. Huomenna poistun maasta ensimmäistä kertaa tuloni jälkeen eli lennän Hong Kongiin muutamaksi päiväksi viisumin vanhenemisen vuoksi. Että hepsun tepsun vaan, Formosa, nähdään pian taas!