Pieniä hetkiä elon tieltä

Juttu onkoon otsikkonsa mukainen eli tässä illan tuherruksessa seuraa pieniä huvittavia, erikoisia, hämmentäviä ja kauniita toisiinsa suuremmin liittymättömiä tarinoita muutamien viimeisimpien viikkojen varrelta. Huomaan, että tästä blogista puuttuu järjestyksen (ja järjen) ääni monessa suhteessa, mutta samoinhan on tilanne myös tosielämäni kanssa. Älköön lukija siis hämmentykö kokonaisuuden sekavuudesta vaan koittakoon ymmärtää köyhää ja kurjaa.

Tulipahan tämäkin vihdoin koettua - taiwanilaisten suuren vapaa-ajanvieton intohimojen huipentuma eli aito KTV elämys. KTV-paikkoja eli karaokeravintoloita löytyy jokaisesta pikkukylästäkin useampia. Jotkut toimivat samalla logiikalla kuin Suomen karaokebaarit eli hurjimmat pääsevät koko kansan kuultaviksi lavalle veisaamaan, mutta minä ja kaverini sujahdimme paikkaan, jossa seurueet saavat kukin oman huoneen. Ruokaa saa hakea ulkopuolelta, ja huoneessa syödään, juodaan ja lauletaan. Tai tehdään ihan mitä kukin lystää.

Itse en ole suurikaan karaoken ystävä. Hyvienkin laulajien luritukset muuttuvat pääosin hirveiden taustojen ja jäätävien kuvanauhojen myötä latteiksi lurituksiksi, eikä sävelkorvaltaan heikompien raakkumista saa nautinnolliseksi edes valtavan hyvä huumorintaju. Noh, kaikesta selviää kun keskittyy positiivisiin puoliin. Ximenin KTV tarjosi sentään hyvät englanninkieliset biisivalikoimat, ja Bakcstreet Boysin, Y.M.C.A.:n ja Abban kera jammaillessa jopa kriittinen musiikkiperheen kasvatti sai hiukan löysättyä pinnaa. Musiikkivideoiden kasarimeininki oli järkyttävyydessään äärettömän hupaisaa. Oudoin löytö oli erään ysäriluvun rakkauslaulun taustalla pyörivä kuvakollaasi jostain kirkkorakennuksesta. Rakkauttahan molemmissa tarjotaan, mutta muuta logiikkaa oli tästä yhdistelmästä vaikea löytäää.

Eräänä päivänä viettäessäni tavallista työpäivää puistossa hoidokkini vahtina pääsin jutustelemaan aidon poliisin kanssa. Nuori naispollari oli pienen kuvausryhmän kanssa tekemässä opetusvideota poliisin työstä ja kuvausten välissä hän tuli kiinnostuneena juttelemaan kanssani. Tällainen ventovieraiden kanssa small talkkaaminen sujuu taiwanilaisilta hämmentävän helposti. Itse olen ollut ihmisten avoimuudesta varsin innostunut vaikka pelkästään kiinaa taitavien mielenkiinto tuottaakin joskus hieman vaikeuksia. Tuskin taiwanilaiset toistensa kanssa tekevät näin helposti tuttavuutta, mutta nuori valkoinen neito kiinalaisen näköisen tytön kanssa puistossa kailottamassa kummaa kieltä herättää päivittäin aikaan monia keskusteluja.

Takaisin poliisiin. Virkapukuinen lainvartija herätti minussa tietenkin kunnioitusta ja koitin alkuun vaikuttaa kovin kunnialliselta kansalaiselta (sisäinen minäkuvani taitaa viestittää jotain muuta kun pitää oikein yrittämällä yrittää olla lainkuuliaisen näköinen). Hetken päästä huomasin kuitenkin että täällä poliisit eivät työaikaan taida olla kovin virallisia. Poliisi sanoi tärkeimmän työtehtävänsä olevan ihmisille valehtelu, tarjosi apuaan esitellä minulle kaupungin parhaita kapakoita (kiitin kohteliaasti ja vaihdoin puheenaihetta), ja kerrottuani etten ole vielä ajanut skootterilla Taiwanilla koska ei ole korttia hän vain nauroi ja totesi ettei sillä kortilla nyt ole niin väliä. Lähtiessämme vaihdettiin yhteystietoja ja nyt minulla on facebook-kaverina eräs Taiwanin lainvartija. Että sellaista.

Kiinalaisen uudenvuoden viimeisinä päivinä pyörimme aiemmissa teksteissä vilahdelleen Tuomaksen kanssa kaupungilla katsastamassa aurinkoisen päivän tunnelmia ja väkimassoja. Yhdeltä aukiolta löytyi pitkät rivit ihmisten kirjoittamia uudenvuodentoiveita lapuille kirjoitettuna. Karakteeritoiveet jäivät meille arvoituksiksi, paitsi ne monet, joihin oli piirrelty dollareiden kuvia (täällä raha on useimmilla toiveiden kärkipäässä). Joukosta löytyi onneksi myös muutama englanniksi raapustettu lappu. Söpöä, etten sanoisi.

Samalla reissulla löysimme myös joukon breikkaavia nuoria erään muistomerkin luota. Breikkaavat ja hiphoppaavat nuoret ovat aika yleinen näky etenkin turistikohteiden nurkilla ja joissain metrotunneleissa. Aina kun näen tuollaisia jengejä tekisi kovasti mieli mennä mukaan jamittelemaan mutta vielä en ole kehdannut. Ehkä on parempi antaa taitureiden nauttia kuvioistaan ja ihailla itse vierestä. Tai tehdä kuten nämä kaverit ja ottaa tirsat paljaalla betonilla.

Näihin nukkujiin liittyen voin kertoa taustatietona että taiwanilaiset opetetaan koulussa ottamaan ruuan jälkeen noin puolen tunnin nokkaunet istualtaan pää pulpettia vasten. Sama meno jatkuu myös työpaikoilla. Toimistoista voi keskipäivän jälkeen bongata rivistön pukumiehiä ja -naisia röhnöttämässä tietokonepöytiensä päällä samalla kun ulkona raksamiehet kellahtavat kadunkulmiin torkkumaan. Tietynlaista siestaa sekin.

 Tältä näyttää riisipelto lintuperspektiivistä. Tarkkaa jälkeä.

Henkilökohtaisen elämäni yhtenä uutena ja innostavana jopina on ollut soittelu kahvila-kirkko Aroman worship-illoissa. Outojen sattumien kautta päädyin ylistysbändiin djemben takojaksi, vaikken mikään rumpali ole koskaan ollutkaan. Kummasti Luoja antaa taitoa hyppysiin sille, joka sitä epätoivoissaan pyytää. Suosittelen lämpimästi heittäytymistä uusiin juttuihin luottaen vain ja ainoastaan jumalallisen väliintulon voimaan. Asiat tuppaa sujumaan niin paljon paremmin kun ne tekee Jeesusta rukoillen. Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa?

Lienee aika siirtyä kauneusunten maille. Tai se aika taisi mennä jo tunteja sitten, mutta kauneus onkin aika yliarvostettu hyve. Taiwanin aiheuttaman hämmennyksen verho jää killumaan kaupungin ylle kysymysmerkki-ilmapallon tavoin. Suunnilleen näin:

 

Päivän viimeinen pointti älköön kuitenkaan olko hämmennys vaan iloinen toivo.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." 

T. Jeesus