Partioleiri osa kuvat

Hellurei sivistys! Palasin tänään villistä viikonloppuelostani eli vuoristosta partioleiriltä. Tiedottomille tiedoksi että puuhailen täällä vapaa-aikanani amerikkalaiseen tyylin pyörivän partiotoiminnan parissa. Johdan parin äidin kanssa viidentoista kymmenvuotiaan tytön vartiota joka toinen tiistai. Jengi on kansainvälistä ja kielenä toimii pääosin englanti. Kivaa puuhaa, tyttöjen energia on tarttuvaa laatua.

Tänä viikonloppuna päästiin kerran vuodessa järjestettävälle koko viikonlopun partioleirille vuoristoon Camp Taiwan -nimiselle leirintäalueelle. Viikonlopussa riittäisi raportoitavaa kokonaisen päivän urakaksi asti, mutta koska täällä on jo siirrytty maanantain puolelle ja huominen koulupäivä odottelee uusine kirjoineen (miettikää, 250 sivua kiinaa taltutettu!) tyydyn nyt vain pistämään tänne muutaman kuvan koetusta. Myöhemmin seuraa hiukan lisää sanoja ja ehkä muutama kuva silloinkin.

 Näillä kamppeilla lähdettiin matkaan. Kumpparit vielä puuttuu kuvasta ja vatsan päällä takin suojissa matkustellut kamera. Ilmankosteus ei ollut sen lempparilukemissa...

Retkiaamupala, jota oli hyvä mättää useampikin annos. Kuva näyttää todellisuutta karumman kuvan tästä nannasta ja siitä puuttuvat vielä suklaakastikkeella kuorrutetut pannukakut, höyryävä kahvikuppi, tuoremehut, makkarat ja tuoreet mandariiniviipaleet. Tämäkö eräelämää?

Palmun alla on hyvä harjoitella sankarin elkeitä.

Opetustuokio meneillään.

 Tytöt pääsi kiipeilemään...

 ...ja lopulta myös nuori aikuinen!

 Noin monta tyttöä tarvittiin minun ylös hinaamiseeni. Kyllä nolotti holtiton aamupalan hotkiminen. Vauhdin hurma sai onneksi maalliset murheet unohtumaan ja vatsanpohjan laulamaan.

Tämä vaati ujoilta tytöiltä uskallusta mutta ilmeisesti kannatti.

 

 Hyvä ohjeistus, vähemmän haavereita.

 Pilven sisällä vaeltelu ei ollut hassumpaa.

 Rankan köydenvetourakan jälkeenkin löytyi vielä paukkuja tällaisiin loikkiin. Sankaritytöt.

 Nuotion sytyttämistä treenailtiin jäätelötikkujen kanssa.

 Vessakatoksen raoista loisti valoa mustaan ja märkään yöhön.

 Minun ja kahden johtajatoverini asumus. Sängyt ja puulattia teltassa tuntuivat melkoisilta ylellisyyksiltä.

 Koko viikonlopun yhtämittainen sadesää esti tuohon torniin kipuamisen. Vähän jäi kutkuttelemaan, täytynee palata kokeilemaan onnea vielä uudemman kerran...

 Kaupunkilaistyttöjen asustus oli varsin kirjavaa. Yksi kulki koko viikonlopun minishortseissa ja toisella oli vain yhdet lenkkarit mukana. Sadeviitat taisivat lopulta löytyä kaikkien päältä. Harmi vaan etteivät ne vedä vertoja Rukan sadetakille tai omalle corelleni. Hymy säilyi mukana kosteudesta huolimatta.

 Zip Lineen kipuaminen oli kivaa puuhaa.

 Alasmeno vielä kivempaa.

 Rennon ohjaajan Jojon kanssa tässä laittelemme meikäläistä liukukuntoon. Valjaat tiukalle ja menoks!

 Ilman käsiä, ilman järkeä.

 

Kotitelttamme, kaunis ja kostea asumus. Lähtiessä riisuimme talon tarjoamat tyynyt tyynyliinoista ja huomasimme nukkuneemme kauniiden homeläikkien päällä. Kosketus luontoon oli läheisempää kuin olimme kuvitelleetkaan.

Viidakon, kosken, vuorten ja sumun keskellä oli hyvä ladata luontoakkuja kaupunkiarkea varten.

Tyttöjen riemu oli parasta palkintoa. Sade ei partiolaista pelota.

Näiden kuvien myötä ja noin muutenkin iloista, täällä jo eilistä, isänpäivää isille ja isänmielisille. Taiwanin isäni eli Jonten kunniaksi  tai ihan vaan omaksi riemukseni vetelin thaimaalaisessa ravintolassa ruokalista tulisimman annoksen. Kyyneleet silmissä ja kieli karrella on ihana olla, eikö? Vatsanväänteistä yötä kohti hyvillä mielin, adios!