Hääkuvauksia ja muita kivoja

 

Perheen kera etelän rannalla löhöillessä pääsimme todistamaan taiwanilaisen hääparin yhtä tähtihetkeä. Iltapäivän auringonpaisteessa rannalle tuotiin yhtäkkiä elävä hevonen. Ihmettelin alkuun että kuka kumma täällä lähes tyhjällä rannalla yrittää tienata hevosajeluilla pennosia.  Tilanne selkiytyi kun pellavahousuinen nuorimies auttoi kauniin neitokaisen hepan selkään - kyseessä olikin hääkuvaussession lavastus!

Hääkuvat ovat Taiwanissa lähes yhtä tärkeä asia kuin itse häät ja surullisimmissa tapauksissa tärkeysjärjestys saattaa pyörähtää jopa toisin päin. Täydellisiin kuviin upotetaan paljon vaivaa ja rahaa. Useimmat parit, kellä vain rahaa riittää, hankkivat kuvaajansa hääkuvastudioilta. Täällä ei tyydytäkään vain yksiin studiokuviin vaan kuvausten aikana kuvataan niin studiossa kuin ulkoilmassakin. Tavallisinta on poseerata useassa eri ympäristössä kuten puistossa, rannalla, kuuluisan rakennuksen tai kauppakeskuksen portailla (?). Morsiammella ja joskus sulhollakin on kuvauspäivää varten ainakin kolme erilaista asukokonaisuutta. Kuvaajiakin on usein paikalla kahdesta viiteen. Ei mitään näpertelyä siis.

Tämä nuoripari tassutteli hepan kanssa jonkin aikaa rantahiekassa kolmen kuvaajan ja avustajab pörräillessä ympärillä. Kulkukoiraa ei paljon poseeraaminen kiinnostanut mutta sainpahan senkin ikuistettua tähän kulissien takaiseen otokseen. Haluaisikohan pari tämänkin hääkuvakansioonsa?

Nuoren lemmen huumasta sujuvasti seuraavaan teemaan. Katsokaapas hetki tätä Tyynenmeren rannalta napattua otosta. Tarkimmat löytävät oikeasta laidasta kaksi paksuihin toppatakkeihin pukeutunutta mimmia ja vasemmassa reunassa kiven päällä bikineissä ja shortseissa köllöttelevän naisen. Tilanne on aito ja pääsimme sitä todistamaan pari viikkoa sitten. Perheemme samastui enemmänkin tuohon auringonpalvojaan, olihan asteita ilmassa reilusti yli kaksikybää. Paikallisten on joskus vaikea hahmottaa säänmukaisen pukeutumisen syvintä olemusta. Tai sitten me hupsut turistit olemme vaan ihan pihalla.

Kirsikkapuut ovat kukassa. Noita katsellessa tunnen aika pakostakin olevani Japanissa ja päässäni alkaa kaikua vieno säkelmä "Sakura, sakura, kaikkialla kirsikkaa..." C.K.S. Memorial Hallin puistossa, jota esittelin perheelleni reissullamme, oli monen monta heppulia valokuvaamassa näitä puita. En voinut olla huvittumatta näystä, jossa kolme miestä kuvasi valtavien kameroiden, jalustojen ja muiden vempeleiden kera samaa puuta eri kulmista. Luonto on ihmeellinen, kyllä.

Tästä minun piti enemmänkin rapostoida, mutta museossa ei saanut kuvata ja kotiin saapuessa olin jo ehtinyt unohtaa suurimman osan hauskoista oivalluksista ja tiedonjyväsistä. Kerrottakoon kuitenkin että pyrähdin lauantaina katsomaan ystäväperhe Ijästen kanssa National Museum of Historyn tarjoamaa näyttelyä Disneyn piirrosanimaatioiden historiasta. Näytteillä oli lähinnä erilaisia valokuvia ja piirroksia Lumikin, Ruususen, Arielin, Tuhkimon ja muutaman muun piirretyn tekovaiheilta, mutta myös pari oikeaan vanhanajan piirtäjän työpöytää oli raahattu paikalle. Miettikää miten hullu työ on ollut työstää valmiiksi parin tunnin animaatio kun jokaiseen sekuntiin tarvitaan 12-24 erilaista piirroskuvaa. Kääk. Onneksi Waltilla ja kumppaneillaan oli kärsivällisyyttä ja nyt me saamme nauttia heidän työnsä hedelmistä. Näyttelyssä tuli ikävä kotona lojuvia VHS-kasetteja. Suomeen palattuani haluan pitää Disney-maratoonin - kuka tulee mukaan Leijonakuninkaan ja Pocahontasin maailmaan?

Ai niin. Tiesittekö että alkuperäisessä sadussa Lumikki on 6-vuotias tyttö? Walt Disney pyysi piirtäjiä piirtämään hänet vähän vanhemmaksi, jotta tyttönen voisi mennä prinssin kanssa naimisiin ilman katsojien kauhistelua. Viisas veto.

Olen löytänyt elämäni kaupan: palapeliputiikin. En voinut vastustaa kiusausta ja ostin sieltä yhden 1000:n palan ajanvietteen. Sen kokoaminen oli mukavaa vaikka työ loppuikin liian pian. Kuvan sisältö sinällään ei minua innostanut, mutta värien vilske oli kaupan parasta antia. Lisäksi palat olivat kooltaan noin neljäsosan tavallisista palapelin paloista eli minulla on ehkä vielä toivoa kuljettaa tuo peli kotiin asti. Kiitos äitini geenien palapelit ovat heikko kohtani.

Katselin eilen illalla metrossa kuinka nainen pelasi iPhonellaan Unoa. Mummomaista päivittelyä pyöri päässäni loppumatkan.

Tekisikö jonkun mieli kuivattua häränlihaa? Sitä olisi pari pussillista pöydälläni odottamassa syöjäänsä. Tervetuloa kylään, liha-ahmatit.