Ilo pidentää ikää, suru aiheuttaa sairauksia - kiinalainen sananlasku

On aika siirtyä takaisin todellisten taiwanilaisten jekkujen raportointiin ettei kukaan vahingossakaan luule minun riutuvan isänmaaikävästä ja itseni ilta toisensa perään uneen itkevän. Näinhän asia ei suinkaan ole, vaan elämäni on mitä ihmeellisintä, ja minä todella nautin tästä kaikesta uudesta ja erilaisesta. Siskoni kyllä jakoi aatoksia omasta viime vuoden ulkomaanasustelustaan osuvasti toteamalla, että pidemmän aikaa kaukomailla asustellessa myös kaikki uuden kulttuurin ihmeet pakostakin arkistuvat ja pian niitä katselee kuin aivan tavallista huoltoasemaa kolmostien varrella. Luonnollisestihan se helpottaa elämää ettei jatkuvasti tarvitse keräillä leukaansa asfaltilta, mutta on myös tietoisesti pidettävä itsensä hereillä saadakseen mahdollisimman paljon irti kokemastaan.

  Viime lauantaina lähdin pyöräseikkailulle Taipein keskustaan. Otin kyllä kartan reppuun, mutta suurimman osan ajasta poljin vain liikenteen mukana kääntyillen minne mieli teki vailla tietoa sijainnistani. Tällä menetelmällä sain tuijoteltua enemmän ympäristöäni kuin karttaa ja törmäsin moneen jännään kohteeseen. Hua Jiang -siltaa polkiessani pysähdyin nappaamaan yllä olevan kuvan. Pilvenpiirtäjät, Taipein lentokentälle laskeutuva jumbojetti, tuplakympin päivän jäljiltä liehumaan jäänyt lippu ja taustalla pilviverhoon kohoavat vuoret muodostavat paljon päivittäisestä näkymästä kaupungin vilskeen keskellä. Ihmisen kädenjälki näkyy vahvasti kaikkialla ja se on Tampereen laitamilla kasvaneelle välillä henkisesti vähän ahdistavaa, mutta kun tajuaa katsoa vähän pidemmälle näkee kaikkia ihmisen tekeleitä paljon mahtavammat vuoret. Niitä katsellessa tajuan aina kuinka mitättömiksi meidän luomuksemme aina jäävät sen rinnalla mitä kaiken Luoja on tehnyt ja yhä tekee kaikkialla maailmassa. Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka ihminen tai mikään ihmisen tekele voisi koskaan olla meitä vastaan tai estää Hänen hyviä suunnitelmiaan? Roomalaiskirjeestä voi lukea vastauksen.

Polkiessa vastaan tuli Longshan temppeli. Samannimisen metropysäkin ohi huristelen päivittäin kielikouluun matkatessa, joten päätin poiketa tutkimaan mikä meno tässä pytingissä on. En ole vielä tällä reissulla vieraillut yhdessäkään temppelissä enkä ylipäätään ole kovin innostunut noihin palvontapaikkoihin poikkeamaan, mutta koin tärkeäksi nähdä tosielämässä sitä uskonnollisuutta, jota suurin osa taiwanilaisista tunnustaa.

Longshan temppelissä palvotaan niin buddhalaisia, taolaisia kuin paikallisten kansanuskontojen jumalia kuten hyvin suosittua meren jumalatar Matsua. Hassultahan tuo tuntuu että kaikkia kumarrellaan sulassa sovussa saman katon alla, mutta kiinalaiseen uskonnollisuuteen kuuluu vahvasti suvaitsevaisuus ja monijumalaisuus. Tämä toisaalta aiheuttaa myös sen, että uskonnosta on täällä huomattavasti helpompi jutella kuin esimerkiksi Euroopassa. Metrossa tuntemattoman kanssa turistessa voi aivan rauhassa kysellä toisen vakaumuksesta ja samalla kertoa omastaan. Olen saanut huimia keskusteluja aikaan niin kielikoulukavereideni kuin satunnausten vastaantulleiden kanssa ja se on hienoa se!

Temppeli oli viikonlopun vuoksi täynnä touhua. Ihmiset kiikuttivat erilaisia ruokia (niin tuoreita kuin kaupasta ostettuja keksipakettejakin) tarjottimilla jumalten kuvien edessä nököttäville pöydille. Melkein kaikilla oli käsissä suitsukkeita ja niiden kanssa kumarreltiin jumalia ja tikkuja tökittiin uhriruokiin ja suitsutusastioihin. Kaikkialla leijuvan kevyen savun seassa kuului tasaista kolinaa, kun muutamat heittelivät punaisia ennustuspalikoita jumalten edessä selvittääkseen korkeimpien voimien tahtoa omien kysymystensä ja ongelmiensa ratkomiseksi. Muutama buddhalainen munkki istui keksittyneessä rukousasennossa ihmishälinän keskellä. Luultavasti taolainen pappi luki ääneen jotain kirjoituksia ja pieni turistiryhmä vaelteli palvojien seassa. Jokin aika sitten olisin varmasti ollut kaikesta tästä vieraiden jumalien palvonnan paljoudesta hämilläni ja ahdistunut, mutta Taiwanissa ollessani olen saanut opetella luottamaan siihen, ettei mikään vieras tai henkimaailman tuotos voi minua satuttaa niin kauan kuin Jeesus asuu sydämessäni. Hän varjelee minua aivan yhtä varmasti liikenteessä, nukkuessa, merellä kuin temppeleissä. Palvojien keskellä kävellessäni sain vain rukoilla, että heistäkin mahdollisimman moni voisi löytää tien, totuuden ja elämän.

Taiwanilaiset ovat äärimmäisen ahkeraa ja yrittelijästä kansaa. Paikallinen ystäväni kertoi, että viikonloppujen ja kansallisten vapaapäivien lisäksi työntekijät saavat täällä vuodessa seitsemän lomapäivää. Että terveisiä vaan Suomen kansankynttilöille ja muille melkien kolmen kuukauden kesälomia pitäville! Koska pienen maan väkiluku on reilu 23 miljoonaa eikä ahkera taiwanilainen suostu työttömäksi on täällä lukematon määrä ties minkälaisia kaupustelijoita, roskankerääjiä, kolmen ruudun parkkipaikanpitäjiä, ovenavaajia, kärrykatukeittiön kokkeja, siivoojia ja hedelmänmyyjiä. Palkat eivät päätä huimaa ja työajat ovat usein länsimaiden mittapuulla suoraan pebasta, mutta eipä ainakaan tarvitse olla kerjuulla. Tätä ilmiötä ilmaisee äskeisen kuvan nainen, joka myi temppelin edessä pieniä kukkia jumalille uhrattavaksi. Muutaman metrin päässä istui myös mies, jolla oli edessään ison verkon alla valtava parvi eläviä lintuja! Niitä ei sentään ollut tarkotettu uhreiksi vaan ihmisille kotiin häkkeihin, mutta verkossa pyristelevien siipiveikkojen kohtelu ei ainakaan minulta saanut ostohaluja heräämään. Eläinaktivisteilla riittäisi täällä työsarkaa.

Pyöräni sujahteli Taipein päärautatieaseman ohi lentokentän nurkille, sieltä katukeittiön nuudeleiden kautta puistoon kirjettä kirjoittamaan ja joenvartta pitkin auringon laskiessa takaisin kotitalon pihan pikkuisten palmujen huminaan. Liikennekäyttäytymiseni alkaa pelottavasti vaikuttaa paikallisten menoa, mutta vaaratilanteista selvisin koko päivän muutamilla tiukilla mutkilla, äkkijarrutuksilla ja kohteliailla päännyökäytyksillä. Paljon tuli nähtyä, mistä ei tässä jännetuppitulehduksen vaarassa jaksa enää raportoida, mutta hauskaa oli! Yhtä jaksan täällä aina kauhistella, nimittäin noita kuvan tietyöhuomioukkoja/-akkoja. Ne heiluttelevat käsiään rytmikkäästi varoittaen tulevista vaaroista. Hyvähän tuo on, mutta en voi käsittää miksi niille pitää tehdä tuollaiset aidon oloiset kasvot! Tuollainen kun tulee vastaan illan hämärtyessä kadulla niin luulen sitä aina eläväksi, ja pelästyn huomatessani erehdykseni. Jotenkin minua vain karmii tuollainen jäykkäkasvoinen nukke työvaatteet päällä. Okei, tämä nyt ei varmaan ollut mikään kovin tarpeellinen tiedonjyvä kellekään, mutta tulipahan annettua yksi aprillipilan aihe keljuimmille kavereilleni.

Viettäkää viehkeää viikonloppua ja muistakaa sunnuntain Svenska dagen. Minä siirryn mutustelemaan myöhäisillan herkkuani passionhedelmää ja lueskelemaan ihanaa sota-ajan romantiikkaa pursuilevaa opusta Huomenna sinä saavut - rintamakirjeitä rakastetulle. Hyvää yötä, Jeesus myötä, älkääkä unohtako lähetystyötä!